Vuoden lintu 2024: taantuuko maailman suomalaisin lintu yhä?
BirdLife Suomen vuoden lintu 2024 on erittäin uhanalainen selkälokki. Selkälokkikannan seurannalla on pitkät perinteet: laji on ollut vuoden lintu sekä vuosina 2003 että 2013.
Selkälokin fuscus-alalaji on kenties maailman suomalaisin lintu, Mustaselkäisen fuscuksen maailmankannasta jopa lähes puolet pesii Suomessa. Selkälokki on sekä karujen sisävesien että saariston tunnuslintu, joka muista lokeista poiketen on pitkän matkan muuttaja.
Selkälokki on vähentynyt 1960-luvulta alkaen
Vielä viime vuosituhannella selkälokki oli esimerkiksi Itämeren saariston yleisin lokkilaji. Niitä arvioitiin 1960-luvulla pesivän meillä jopa liki 20 000 paria. Vuonna 2003 vuoden-lintu -hankkeessa selkälokin pesimäkanta arvioitiin noin 8 800 pariksi ja vuonna 2013 enää 7 300 pariksi. Vähenemisen johdosta selkälokki on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi.
Pesii lähes koko Suomessa
Selkälokin voi edelleen tavata pesivänä niin kaikkialta merensaaristosta kuin sisämaan suurjärviltäkin. Yksittäispareja voi pesiä hyvinkin pienillä vesillä. Lapissa selkälokki on kuitenkin harvinainen, ja esimerkiksi Inarinjärvellä on viime vuosina tavattu fuscuksen sijaan harmaaselkäisiä, itäistä heuglini-alalajia todennäköisesti edustavia lintuja.
Suomen selkälokkikannan vahvimmat jalansijat lienevät nykyisin Pohjanmaan rannikolla ja pohjoisen Ahvenanmaan saaristossa.
Pitkiä ravinnonhakumatkoja ja monipuolisia ravintolähteitä
Selkälokki on pelaginen laji, joka osaa hakea ravintonsa pesimäaikaan kaukaakin ulkomereltä. Kymmenien, jopa satojen kilometrien mittaiset ruokailulennot eivät ole selkälokille lainkaan harvinaisia. 2000-luvulla selkälokit oppivat hyödyntämään myös sisämaan kaatopaikkoja. Nyttemmin tämä ravintolähde on kaatopaikkojen siistiytymisen myötä lähes loppunut. Pohjanmaalla selkälokit ruokailevat paljon turkistarhoilla.
Muuttaa kauas Afrikkaan, lähtee syysmuutolle aikaisin
Muista lokeista poiketen selkälokki on pitkän matkan muuttaja. Valtaosa kannastamme talvehtii itäisessä Afrikassa, kun monet muut lokit odottelevat kevättä Itämeren piirissä. Kevätmuutoltaan selkälokit saapuvat Suomeen jo maaliskuun lopulta lähtien. Haudonta alkaa toukokuussa, pari–kolme viikkoa esimerkiksi harmaalokkia myöhemmin. Valtaosa poikasista kuoriutuu Suomenlahdella kesäkuun puoliväliin mennessä, sisävesillä ja pohjoisemmilla merialueilla kesäkuun lopulla. Lentokykyisiä poikaset ovat heinä–elokuun vaihteessa, ja syysmuutolle ensimmäiset selkälokit lähtevät jo elokuun puolenvälin jälkeen.
Taantuman syyt ovat monet
Selkälokin pesintämenestystä heikentävät niin talvehtimisalueilla kerätyt ympäristömyrkyt kuin kilpailu lähisukuisten lajien sekä saalistajien kanssa pesimäalueilla. Tutkimusten perusteella poikasten tiedetään kuolleen esimerkiksi Suomenlahdella yleisesti myrkkyjen aiheuttamiin vaurioihin. Selkälokin poikasia saalistavat harmaalokit, ja nyttemmin myös merikotkat. Rauhoittamattomien harmaa- ja merilokin vainon yhteydessä myös selkälokkeja päätyy säännöllisesti uhriksi.
Vuoden lintu -kartoitukset 2024: ilmoita havaintosi!
Keväällä ja kesällä 2024 toivotaan havaintoja sekä pesivien selkälokkien määristä että lajin pesinnän onnistumisesta. Paras aika pesivien selkälokkien määrän arvioimiselle on kesän kynnyksellä, maantieteellisestä sijainnista riippuen joko touko–kesäkuun vaihteessa tai kesäkuun alkupuolella. Erittäin kiinnostavia ovat myös havainnot esimerkiksi selkälokkien ruokailupaikoista tai niiden muutonaikaisista lepäilypaikoista. Ilmoita siis kaikki selkälokkihavaintosi Tiiraan!
Selkälokkikartoituksia koordinoivat BirdLifen paikallisyhdistysten lajivastaavat, joilta saa tarkempia tietoja kartoituksista.