Ekologinen kompensaatio
Luonnon monimuotoisuutta voidaan turvata ekologisella kompensaatiolla. Siinä luonnon monimuotoisuutta toimillaan heikentävät yritykset ja muut toimijat korvaavat luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamansa haitat. Tällainen toimintamalli on sisällytetty useiden maiden lainsäädäntöön, ja se pitäisi lisätä myös Suomen lainsäädäntöön.
Nykyisellään ”aiheuttaja maksaa” -periaate ei toimi Suomessa luonnon monimuotoisuudelle aiheutuneiden vahinkojen osalta. Veronmaksajat maksavat toiminnanharjoittajien aiheuttamat luonnonsuojelukustannukset. BirdLife pitää välttämättömänä, että Suomen lainsäädäntöön otetaan kattavasti käyttöön ”ei nettovahinkoa” (No Net Loss) -periaatteeseen perustuva kompensaatiovelvoite maankäyttöä muuttaville ja luonnon monimuotoisuutta heikentäville hankkeille. Kompensaation on tapahduttava seuraavien periaatteiden mukaisesti:
- Kompensaatio ei syrjäytä sijoituspaikan valinnan ja maankäytön suunnittelun kestäviä periaatteita. Ensisijaisesti on pyrittävä valitsemaan luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta mahdollisimman vähäarvoisia kohteita ja mahdollisimman vähän haittoja aiheuttava toteutustapa. Kompensaatiotarve arvioidaan vasta tämän jälkeen.
- Kompensaatio ei mahdollista suojeluohjelmiin sisältyvien alueiden käyttöä toimintaan, joka on kyseisen alueen suojelutavoitteiden vastaista.
- Kompensaatio tarkoittaa sitä, että hankkeen toteuttaja velvoitetaan tuottamaan luonnolle monimuotoisuushyöty, joka on vähintään hankkeen aiheuttaman luonnon monimuotoisuushävikin suuruinen.
- Kompensaatio voi olla uuden elinympäristön luomista, heikentyneen ympäristön ennallistamista tai ympäristön aktiivista hoitoa. Pelkkä lajin tai elinympäristön olemassa olevien esiintymien suojelu ei sen sijaan yleensä täytä kompensaation määritelmää, koska tällöin syntyy nettovahinkoa.
- Kompensaation on ensisijaisesti kohdistuttava sen lajin tai elinympäristön suojelun tason parantamiseen, jolle haitta aiheutuu, ja sen pitää tapahtua mahdollisimman lähellä hankkeen toteutuspaikkaa.
- Kompensaation on tapahduttava ennen hankkeen aloittamista. Mikäli hanke on perustelluista syistä aloitettava ennen kompensaation toteuttamista, on kompensaation epäonnistumisen riski suuri. Siksi kompensaation on varovaisuusperiaatteen mukaisesti tällöin oltava hävitettyä monimuotoisuutta selvästi suurempi.
- Monimuotoisuusvaikutuksiltaan vähäisissä hankkeissa kompensaation voi toteuttaa myös maksamalla luonnonsuojelurahastoon monimuotoisuustappiota vastaavan summan. Tätä varten lajeille ja elinympäristöille on määriteltävä arvot. Rahastoa käytettäisiin luonnonsuojelun yleiseen edistämiseen.
- Kompensaatioon pitää liittyä asianmukainen vaikutusten arviointi ja seuranta sekä varautuminen alueella mahdollisesti tarvittaviin hoitotoimiin. Niiiden toteutumisen varmistamiseksi kunkin kompensaatiohankeen osalta maksetaan hoidon mahdollistava summa luonnonsuojelurahastoon.
- Kompensaatio on suojelua täydentävä keino. Kompensaatiotoimet eivät saa korvata meneillään olevien suojelu- tai ennallistamishankkeiden toteuttamista, eikä se saa vaikuttaa luonnonsuojelun rahoitukseen valtion budjetissa.
Kompensaatioperiaatteen käyttöönotto tarkoittaisi huomattavaa muutosta luonnonsuojelun rahoituspohjassa: osa suojelun kustannuksista siirtyisi suojelutarpeen aiheuttajien maksettavaksi veronmaksajien sijasta. Parhaimmillaan kompensointivelvollisuus sekä lajien ja elinympäristöjen hinnoitteleminen parantaisi suojelun tasoa, kasvattaa suojeluun ja elinympäristön hoitoon ohjautuvia resursseja ja ennen kaikkea ohjaisi toiminnanharjoittajia etsimään mahdollisimman edullisia kohteita eli luontoarvoiltaan vähäisiä alueita. Se voi toimia myös tärkeänä imagotekijänä yrityksille.
Kompensaatiovelvoite pitää kirjata ainakin luonnonsuojelu-, ympäristönsuojelu-, vesi- ja maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä muihin maankäyttöä koskeviin lakeihin. Lainsäädännössä on määriteltävä yksiselitteisesti, minkä alueiden ja elinympäristöjen maankäytön muuttaminen ei ole mahdollista kompensaatiomenettelyn turvin. Näin vältetään se, että kompensaatio mahdollistaisi sellaiset ympäristöä turmelevat hankkeet, jotka eivät nykyisellään olisi luonnonsuojelullisista syistä toteutettavissa.