Ruokintapaikka
Ruokintapaikan sijoittaminen
Ruokintapaikan olisi hyvä sijaita vähintään kymmenen metrin päästä rakennuksista. Linnut säikähtävät helposti ja voivat hädissään lentää ikkunoita päin, koska erehtyvät luulemaan ikkunapinnan heijastuksia metsäksi. Ikkunat olisi hyvä varustaa sälekaihtimilla tai rullaverhoilla, jotka pidetään osittain suljettuina.
Ruokintapaikan lähistöllä olisi hyvä olla tuuheita havupuita, pensaita tai pensasaitaa, jotka antavat linnuille suojaa pedoilta ja viimalta.
Hyvällä ruokintapaikalla on useita ruokintapisteitä, jotka on hajasijoitettu vähentämään lintujen keskinäistä kilpailua. Ruokinta voi koostua useasta pisteestä esimerkiksi seuraavanlaisesti:
- Muutama suurempi ruokinta-automaatti riittävän välimatkan päähän toisistaan
- Talipallo- ja rasvapötkötelineitä
- Muutama pieni roikkuva ruokinta-automaatti, jotka voi helposti sijoittaa esimerkiksi pensasaidan sisään.
Ruokinta taloyhtiöissä tai oman pihan ulkopuolella
On suositeltavaa kysyä aina maanomistajan lupa lintujen ruokintaan.
Taloyhtiö voi kieltää tai rajoittaa järjestyssäännöissään lintujen ruokintaa pihoilla, parvekkeilla tai ikkunalaudoilla. Kieltojen ennaltaehkäisemiseksi kannattaa välttää turhia ristiriitoja. Ruokintaa ei pidä kiinnittää esimerkiksi kerrostalon seinään tai parvekkeelle, sillä linnut voivat ulosteillaan tuhria seiniä ja naapurin ikkunalaudan. Kannattaa miettiä yhteisen ruokinnan perustamista muiden asukkaiden kanssa pihalle paikkaan, jossa ruokinta ei aiheuta kenellekään häiriötä. Ruokinnasta vastaavan henkilön on huolehdittava paikan hygieniasta.
Säännöt lintujen ruokkimisesta kuntien ja kaupunkien mailla vaihtelevat paikkakunnittain. Useimpien kuntien viheralueilla ja puistoissa saa ruokkia lintuja, jos toimii oikein, mutta joillakin paikoilla kunta on kieltänyt ruokinnan esimerkiksi toreilla ja tietyissä puistoissa terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Nämä rajoitukset on hyvä selvittää kunnan ympäristöviranomaisilta ennen ruokinnan aloittamista.
Ruokintatavan valinta
Perinteisen lintulaudan ja maaruokinnan huonot puolet ovat, että linnut istuvat ruoan päällä ja pääsevät ulostamaan sen joukkoon, jolloin erilaiset taudit, kuten salmonella, voivat levitä. Lisäksi maaruokinta voi houkutella paikalle rottia. Maaseudulla voi kokeilla tarjota maassa ruokaileville keltasirkuille ja peltopyille kauraa maassa olevan suurehkon automaatin avulla.
Ruokinta-automaatit
Suositeltavaa on käyttää ruokinta-automaattia, jonka säiliöstä ruoka valuu alareunassa oleviin kapeisiin kouruihin ruoan kulutuksen mukaan. Linnut istuvat kourun reunalla, jonka päällä oleva lippa räystäineen estää ruokaa kastumasta. Kun käytetään automaattia, jonka säiliö on suuri, ei ruokaa tarvitse olla lisäämässä koko ajan. Monissa tarjolla olevissa ruokinta-automaateissa on useita astinlautoja, ja telinettä pystyy tällöin käyttämään samanaikaisesti useampi lintu.
Kovasta muovista tai metallin ja muovin yhdistelmästä valmistetuista telineistä on tullut suosittuja niiden helppohoitoisuuden vuoksi: tällaisen laitteen puhdistaminen on helpompaa kuin puusta valmistettujen. Lisäksi ruokintapaikan “kuokkavieraat”, kuten oravat, harakat ja varikset, eivät pysty ruokailemaan kaikilla malleilla. Osa linnuista saattaa kuitenkin vieroksua keinotekoisesta materiaalista tehtyjä telineitä. Ruokintapaikan lintujen käyttäytymistä seurannut on voinut huomata, että varpuset valitsevat usein puusta valmistetun telineen ja näyttävät vieroksuvan muovi- ja metallitelineitä.
Jos lintulaudan tai ruokinta-automaatin rakentaa itse, kyllästettyä puuta ei saa käyttää sen myrkyllisyyden vuoksi.
Innokkaimpia nikkaroijia varten olemme saaneet “lintulautojen rakentamisen Suomen mestarin”, lappeenrantalaisen Eero Kivimäen tekemät “mestaruusautomaatin” piirustukset (pdf).
Erilaisia ruokinta-automaatteja voi ostaa myös BirdLife Suomen Lintuvarusteesta.
Rasvasiemenseostankojen ja talipallojen kiinnitys
Rasvasiementankoja ja talipalloja on tarjolla verkottomina ja verkollisina. Verkottomat ovat linnuille turvallisempia, koska verkkoon tarttumisen vaaraa ei ole. Verkottomista tuotteista syntyy luontoon myös vähemmän roskaa. Verkollisista tuotteista kannattaa poistaa verkot ennen tarjolle asettamista. Tämän jälkeen tangot ja pallot voi laittaa tarjolle muovitettuihin metalliverkkohäkkeihin. Joissain verkottomissa tuotteissa on valmiina ripustuslenkki ja sydänlanka, joka pitää tuotteen kasassa eikä metalliverkkohäkkiä tarvita.