Osallistu Pihabongaukseen (2021)
Mediatiedote 28.1.2021
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen Pihabongaus-tapahtuman ensi viikonloppuna 30.–31.1. Koronatilanteen rajoittaessa harrastusmahdollisuuksia Pihabongaus tarjoaa perheelle mukavaa yhteistä tekemistä. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.
Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 16. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyvät esimerkiksi jo uhanalaisiksi luokiteltujen varpusen ja hömötiaisen väheneminen sekä mustarastaan runsastuminen.
”Pihabongaus on kansalaistiedettä parhaimmillaan. Vaikka kukin osallistuja käyttää vain tunnin lintujen tarkkailuun, saamme valtavasti aineistoa. Yhden pihabongausviikonlopun havaintoaineisto on havainnointivuorokausiksi muutettuna lähes kaksi vuotta.”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.
Tänä talvena moni harvalukuinen talvehtija on ollut poikkeuksellisen runsas lämpimän syksyn johdosta. Toisaalta heikon marja- ja siemensadon takia monet tavalliset talvilinnut ovat olleet normaalia vähälukuisempia. Vihdoin saadun lumipeitteen myötä linnut ovat viime viikkoina hakeutuneet ruokinnoille, joten Pihabongaus antaa jälleen edustavan kuvan tämän talven linnustosta.
Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja lähiluontoa.
Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 21 000 ihmistä lähes 14 000 paikalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 500 000 lintuyksilöstä.
Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla.
PIHABONGAUKSEN OSALLISTUMISOHJEET
Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
- Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.
- Tunnista havaitsemasi lintulajit.
- Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
- Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
- Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.
Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.
Osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.
Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: gråsparv (varpunen), talltita (hömötiainen), koltrast (mustarastas)
VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa
LISÄTIETOJA
- Pihabongaus-verkkosivut
- På svenska (Gårdsplanskrysset)
- Pihabongaus kouluissa 25.–29.1.
- Lintujen talviruokinta
tiedottaja/informatör Jan Södersved, p./t. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry / BirdLife Finland rf