Heinäkuussa 2021 runsaasti kukkuvia käkiä

Käkien kukunta hiljenee Suomessa tavallisesti heti juhannuksen jälkeen ja heinäkuun alussa innokkaasti kukkuvat yksilöt ovat jo harvassa. Heinäkuussa 2021 havaittiin poikkeuksellisen paljon kukkuvia käkiä. Tiira-lintutietopalveluun kirjattujen havaintojen määrä kukkuvista linnuista oli yli nelinkertainen 2010-luvun keskiarvoon verrattuna. Käen kukuntaa kuultiin tasaisesti ympäri Suomen pitkin heinäkuuta – viimeiset kukkujat havaittiin elokuun puolella.

Kaavio heinäkuisista kukkuvista käistä

Tiira-lintutietopalveluun kirjatut havainnot heinäkuisista kukkuvista käistä vuosilta 2010-2021.

 

Käen pitkään jatkunut laulukausi voi viitata siihen, että myös käkien pesintäkausi oli tänä vuonna normaalia pidempi. Kesä-heinäkuun sääolot olivat monin paikoin otolliset hyönteissyöjien pesinnöille ja pesintäkausi jatkuikin monilla lajeilla pitkälle kesään uusintapesueiden tai toisten pesintöjen merkeissä.