Lintutilanne 7.10.2022
Lintutilanne 7.10.2022
Viime viikonloppuna ja alkuviikolla nähtiin komeaa syysmuuttoa. Arktisia valkoposkihanhia on muuttanut päivittäin, ja suurin osa on edennyt Suomeen tai Suomen yli. Vilkkainta muutto oli maanantaina, jolloin Kiteeltä ilmoitettiin 175 000 muuttavaa hanhea, joukossa myös runsaasti tundrahanhia. Länsirannikolle kerääntyneet metsähanhet odottavat puolestaan suotuisampia muuttosäitä. Kurkiakin laskettiin Vaasassa vielä eilen liki 5 000, vaikka suurin osa on jo lähtenyt Suomesta.
Runsasta muuttoa oli myös sepelkyyhkyillä ja peipoilla. Jättimäisiä järripeippoparvia kiertelee laajalti. Sastamalassa järripeippoja arvioitiin olleen 5 000–6 000. Itään matkaavia hiirihaukkoja on laskettu satamäärin useana päivänä etelärannikolla. Parhaat piekanamäärät on puolestaan laskettu Ahvenanmaalla.
Tiaismuutto pääsi vauhtiin viikonloppuna, kun Hangon lintuasemalla muutti lauantain ja sunnuntain aikana noin 5 000 sinitiaista. Vaelluslinnuista närhiä on edelleen runsaasti liikkeellä.
Itäisistä harvinaisuuksista hippiäisuunilintuja on havaittu enemmän kuin vuosikausiin. Kuluneen viikon aikana lajista on ilmoitettu lähes 100 havaintoa. Harvinaisempia harhailijoita idän suunnalta olivat kolme ruskouunilintua, kaksi kashmirinuunilintua, kaksi taigakirvistä ja kaksi nunnataskua.
Viikon harvinaisin lintu oli Espoosta keskiviikkona löytynyt Suomen toinen pikkumerimetso. Ensihavainnosta ehti kulua vain runsaat pari kuukautta. Helsingistä löytyi samana päivänä palmukyyhky, todennäköisesti yksi niistä, jotka ovat kierrelleet pääkaupunkiseudulla kesästä lähtien.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 14.10.