Pääskyjen elintavat
Räystäspääskyt rakentamassa pesää. Kuva: Pertti Rasp.
Ravinto ja ruokailu
Pääskyt syövät miltei yksinomaan pieniä lentäviä hyönteisiä, kuten kärpäsiä, paarmoja, mesipistiäisiä, mäkäriä, hyttysiä, kirvoja, perhosia, pieniä korentoja, siivekkäitä muurahaisia ja joskus myös pieniä kovakuoriaisia. Ravinto vaihtelee kesän ja myös yksittäisen päivän mittaan sen mukaan, mitä saalislajia kulloinkin on eniten lennossa. On arvioitu, että yksi pääsky voi syödä kesän aikana jopa yli 100 000 lentävää hyönteistä, ja kun tähän lisätään vielä poikasille kuskattu ravinto, puhutaan jo todella suurista hyönteismääristä.
Pääskyt saalistavat avomaastossa aina siellä, missä ravinnoksi sopivia hyönteisiä on eniten. Räystäspääskyn tavallisin saalistuskorkeus kesällä on 10–30 metriä, haarapääskyn alle 10 metriä.
Sää vaikuttaa suuresti hyönteisten esiintymiseen ja sitä kautta pääskyjen saalistukseen. Huono sää (sateinen, kylmä tai hyvin tuulinen) vaikeuttaa hyönteisten lentoa, jolloin pääskyt joutuvat saalistamaan hyvin matalalla. Reheville järville ja lahdille saattaa kerääntyä tällöin kymmenittäin pääskyjä saalistamaan vedenpintaan kerääntyneitä hyönteisiä. Vastaavasti lämpiminä kesäpäivinä pääskyjä näkee toisinaan saalistamassa hyvinkin korkealla.
Pesäpaikat ja pesän rakentaminen
Pääskyt ovat ihmisestä riippuvaisia lajeja, jotka pesivät lähes yksinomaan rakennuksissa. Räystäspääsky ulkoseinustoilla, haarapääsky yleensä rakennusten sisällä.
Räystäspääsky pesii useimmiten yhdyskunnissa, joiden koko on yleensä 2–10 paria. Suurimmissa yhdyskunnissa voi pesiä useita kymmeniä pareja, parhaimmillaan jopa yli sata. Pesät voivat sijaita aivan vieri vieressä.
Haarapääsky pesii sekin usein pienissä löyhissä yhdyskunnissa, mutta pesät eivät sijaitse vierekkäin vaan sirotellen ympäri rakennusta. Tämä johtuu siitä, että haarapääsky puolustaa selvästi laajempaa aluetta pesänsä ympärillä kuin sukulaisensa. Haarapääsky pesii usein myös yksittäisinä pareina esimerkiksi erillisissä pienissä ulkorakennuksissa.
Joillakin paikoilla pääskyt joutuvat taistelemaan pesäpaikoista ja vanhojen pesien omistusoikeudesta varpusen kanssa, joka pesii mieluusti vanhoissa pääskynpesissä. Erään tilallisen mukaan pääskyt selviytyvät jokseenkin aina voittajana.
Räystäspääsky sijoittaa pesänsä nimensä mukaisesti räystäiden alle. Pesän kattona toimii räystäslappeen alapinta ja takaseinänä rakennuksen ulkoseinä tai räystäslauta. Jos pesäpaikkana toimii muu rakennelma, esimerkiksi silta, räystäspääsky rakentaa pesänsä vastaavalla tavalla tukirakenteiden väliseen kulmaukseen. Räystäspääsky ei pesi räystäättömissä taloissa, eikä pesä pysy kiinni lasisissa julkisivuissa tai seinissä, joiden materiaali on liian sileää.
Räystäspääsky pesällään. Kuva: Mauri Leivo.
Haarapääsky rakentaa pesänsä lähes aina kattorakenteiden tai erilaisten korkealla sijaitsevien ulokkeiden ja tasojen päälle, hyvin harvoin paljaille pystyseinille ilman mitään alatukea. Haarapääsky on hyvin kekseliäs valitessaan pesäpaikkaa, ja sen voi tavata pesimästä mitä ihmeellisimmistä paikoista mökkilaitureista ja kesämökkien kuisteista katuvalaisimiin ja käytössä oleviin losseihin. Siellä, missä saalistajia ei juuri ole, haarapääskyn pesät voivat sijaita varsin avoimesti.
Räystäspääsky rakentaa neljännespallon muotoisen, vaaksanmittaisen pesänsä kosteasta mudasta, joka koostuu savesta, hiesusta, mullasta tms. Pesäpallon rakentamiseen pääsky tarvitsee noin 700–1 500 nokallista maa-ainesta, jota se hakee esimerkiksi maatilan alueella sijaitsevista mutapainanteista, joskus kauempaakin, mikäli sopivaa maa-ainesta ei löydy pesimäpaikan lähettyviltä. Pesän rakentaminen keskittyy aamupäivään, jolloin pesään tuotu aines ehtii kuivua iltapäivän aikana. Kovettunut ulkokuori suojaa sisäpuolella rakennettua varsinaista pesämaljaa.
Pesän rakentaminen vie yleensä viikosta kahteen, molemmat emot osallistuvat uurastukseen. Pesän seinän paksuus on yleensä noin 2–3 cm. Pesän yläreunassa on puoliympyrän muotoinen kulkuaukko, jonka korkeus on noin 2,5–3 cm, leveys noin 5–6 cm.
Räystäspääsky ei läheskään aina rakenna uutta pesää, vaan kelpuuttaa pesäpaikakseen myös edellisvuotisen pesän sekä tekopesän.
Mudasta tehdyn ulkokuoren sisälle pääskyt rakentavat heinistä tai muista ohuista, taipuisista kasvinosista varsinaisen pesämaljan, joka vuorataan höyhenillä ja muilla pehmeillä ja lämmittävillä materiaaleilla. Pesämaljan halkaisija on noin 5 cm.
Haarapääskyn pesä on yleensä päältä avoin, vaaksanlevyinen, noin 10 cm korkea malja. Emot rakentavat sen mudasta, jonka sekaan ne asettelevat räystäspääskyä säännöllisemmin korsia ja muita kasvinosia vahvistamaan pesää. Emot vuoraavat pesän sisäpuolelta erilaisilla pehmeillä materiaaleilla samalla tavoin kuin räystäspääsky.
Pesimäpaikan valittuaan haarapääskyt palaavat sinne yleensä myös seuraavina vuosina, koiraat varmemmin kuin naaraat. Ne myös kelpuuttavat usein edellisvuotisen pesän pesäpaikakseen. Monet nuoret leimautuvat synnyinpaikkaansa tai ainakin synnyinseutuunsa, ja palaavat sinne aikuistuttuaan, koiraat eritoten.
Noin puolet aikuisista pääskyistä selviää hengissä seuraavaan kesään, nuorista vain pieni osa. Sulavalentoisia aikuisia kykenee saalistamaan vain nopeimmat petolinnut, meillä lähinnä nuolihaukka.
Rengaslöytöjen perusteella yksittäisten pääskyjen tiedetään eläneen jopa 15–16-vuotiaiksi.
Pesintä
Koiraat palaavat pesimäpaikoille 4–5 päivää ennen naaraita, mikä on muuttolinnuillamme hyvin tyypillistä. Koiras varaa reviirin ja alkaa laulullaan houkutella reviirilleen naarasta. Samalla se viestii toisille koiraille paikan olevan varattu. Toisinaan pääskykoiraat kokoontuvat pesimäpaikan ylle hienoihin yhteislaulunäytöksiin.
Naaraan saavuttua pääskyt pariutuvat ja pariskunta huolehtii yhdessä pesinnästä. Pesimäkauden jälkeen pariskunnan tiet erkanevat. Pääskyt pariutuvat yleensä joka vuosi uudestaan eri kumppanien kanssa, mutta joidenkin pariskuntien tiedetään pesineen yhdessä peräkkäisinä kesinä. Haarapääskykoiraiden on havaittu toisinaan pariutuvan yhtä aikaa kahden naaraan kanssa ja auttavan joko molempien poikueiden tai vain toisen kasvattamisessa.
Useimmat pääskyparit kasvattavat kesän aikana kaksi poikuetta – hyvin harvoin jopa kolme – ja käyttävät siihen joko samaa pesää tai, jos tämä on pahasti loisten valtaama, rakentavat uuden pesän.
Muninta käynnistyy pääskyillä heti, kun pesä on valmis. Etelä-Suomessa tämä ajoittuu yleensä touko–kesäkuun vaihteeseen, Pohjois-Suomessa lähelle juhannusta. Pääskyt munivat tavallisimmin 4–5 munaa (vaihtelu kuitenkin suurta), aina yhden munan vuorokaudessa, lähes aina aamuisin. Munamäärä vaihtelee kuitenkin suuresti riippuen muun muassa yksilöstä ja muninnan ajankohdasta. Räystäspääskyn munat ovat kokovalkeita, haarapääskyn vaaleita punaruskein pilkuin. Ero värityksessä johtunee siitä, että räystäspääskyn umpinaisissa pesissä munilla ei tarvitse olla suojaväriä, haarapääskyn puoliavoimissa pesissä siitä on hyötyä.
Haudonta kestää kaksi viikkoa tai hieman yli. Räystäspääskyllä kumpikin emo hautoo osapuilleen yhtä paljon, haarapääskyllä haudontaurakka jää kokonaan naaraalle. Poikaset kuoriutuvat Etelä-Suomessa yleensä juhannuksen tienoilla tai vähän ennen, Pohjois-Suomessa heinäkuun alussa. Emot lämmittävät vastakuoriutuneita, vielä kaljuja poikasia jatkuvasti, mutta parin päivän jälkeen lämmitystahti harvenee, kunnes loppuu kokonaan poikasten ollessa noin 1,5 viikon ikäisiä.
Haarapääskyn puolikasvuisia poikasia. kuva: Pirkko Ranta-aho.
Pääskyt etsivät ruokaa poikasilleen yleensä enintään muutaman sadan metrin päästä pesäpaikastaan. Joskus ne joutuvat kuitenkin ulottamaan ravinnonhakuretket jopa 1,5–2 kilometrin päähän. Ruokailuetäisyys samoin kuin saalistukseen kuluva aika riippuvat paljolti muun muassa säästä sekä siitä, kuinka paljon hyönteisiä ympäristössä on. Pesän lähistöllä sijaitsevat lehtipuut, niityt, kesannot, vesistöt ja muut monimuotoisuutta lisäävät ympäristötekijät ovat tärkeitä riittävän ravinnontarjonnan takaamiseksi.
Emot tuovat ruokaa poikasille osapuilleen 10–30 kertaa tunnissa, toisin sanoen 2–6 minuutin välein. Isoja saaliita – kuten perhosia, sudenkorentoja ja heinäsirkkoja – emot voivat kuskata poikasille yksitellen, kun taas pienet saaliit emo kerää kurkkuunsa ravintomöykyksi ennen pesälle menoa. Yhdessä ravintomöykyssä voi olla useita kymmeniä pikkuötököitä, joskus jopa satoja. Ruokintatiheys riippuu sekin hyvin paljon ympäristön hyönteisrunsaudesta (monimuotoisuudesta) sekä säästä. Kylmällä säällä hyönteisiä liikkuu vähän ja ruokintaväli saattaa kasvaa selvästi suuremmaksi.
Haarapääskyn poikaset lähtevät lentoon yleensä noin kolmen viikon ikäisinä, räystäspääskyn noin viikkoa myöhemmin. Ensimmäisten päivien aikana ne ovat vielä täysin riippuvaisia emojen ruokinnasta, mutta jo 1–1,5 viikon ikäisinä ne saalistavat ruokansa itse. Pesästä lähteneet nuoret käyttävät pesäänsä säännöllisesti yöpymis- ja suojapaikkana. Osa nuorista itsenäistyy varsin pian, osa pysyttelee emojen kanssa pitempään.
Räystäspääskyn poikasista lentokykyiseksi selviää noin 70–90 prosenttia, haarapääskyn poikasista 55–80 prosenttia. Pesän rikkoontuminen tai putoaminen, petoeläimet sekä vaikeat sääolosuhteet pesintäaikaan ovat suurimmat syyt poikastappioihin. Varislinnut, erityisesti harakka ja naakka, lienevät useimmilla tiloilla merkittävimmät pesätuhoja aiheuttavat pedot. Eräällä tilalla harakan aiheuttaman saalistuksen takia navetan sisällä pesivistä haarapääskypareista (10–15 vuosittain) vain 1/3–1/2 saa poikasia lentoon. Harakoilta säästyneet pesät sijaitsevat lähes aina katon rajassa ahtaisssa, vaikeapääsyissä paikoissa. Samalla tilalla räystäspääskyn pesät, jotka sijaitsevat navetan ulkoseinustoilla korkealla räystäiden alla, ovat jääneet harakoilta täysin rauhaan. Pesätuhoja pääskyille aiheuttavat myös muut haukat, pöllöt sekä monet nisäkkäät, kuten kissa ja orava.
Kissa vaanimassa haarapääsky-yhdyskunnan luona. Kuva: Mauri Leivo.
Talvehtiminen ja muutto
Pääskyt lentävät joka vuosi tuhansien kilometrien matkan Pohjolan perukoilta talvehtimisalueilleen trooppiseen Afrikkaan ja takaisin. Pääskyt ovat todistettavasti lentäneet yli 10 000 kilometrin matkan kuukaudessa, mikä tarkoittaa keskimäärin yli 300 kilometrin päiväetappeja. Pääskyt muuttavat päiväsaikaan, hyvällä säällä usein hyvin korkealla. Muuttaessaan ne usein samalla ruokailevat.
Keväällä pääskyt ilmaantuvat Suomeen vasta vapun tienoilla, koska sitä ennen täällä ei ole niille tarjolla riittävästi hyönteisravintoa. ’Pääskysestä ei päivääkään’ on ihan kelpo nyrkkisääntö kesän tulolle, ainakin pääskyjen pääjoukkojen osalta.
Pesimäkauden jälkeen elo–syyskuussa pääskyt suuntaavat nokkansa kohti Afrikkaa. Ennen muuttomatkaa pääskyt kerääntyvät kymmenien, jopa satojen yksilöiden parviksi, jotka usein istuskelevat esimerkiksi sähkölangoilla tai latojen katoilla. Kerääntymisparvet, etenkin haarapääskyjen, yöpyvät usein järvien ja merenlahtien ruoikoissa. Tästä ilmiöstä on saanut alkunsa kansanuskomus, että pääskyt talvehtisivat järven pohjassa.
Haarapääskyjä valmistautumassa syysmuuttomatkalle. Kuva: Mauri Leivo.
Kannanmuutokset
Pääskyt pesivät meillä toistaiseksi vielä varsin yleisinä. Tämänhetkinen arvio räystäspääskykannasta on noin 37 000 pesivää paria ja haarapääskykannasta 90 000 paria. Pääskykannat ovat kuitenkin taantuneet meillä viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Räystäspääskyjen määrä on romahtanut peräti 74 prosenttia viimeisten 20 vuoden aikana, toisin sanoen kanta on kuihtunut neljäsosaan vuosituhannen vaihteesta. Haarapääskykanta on pienentynyt samalla ajanjaksolla 37 prosenttia eli reilun kolmanneksen.
Syynä pääskyjen vähentymiseen on ennen kaikkea maatalouden rakennemuutos sekä siihen liittyvä maatalouden tehostuminen ja tilojen erikoistuminen. Pääskyjen kannalta erityisen haitallista on ollut karjatilojen väheneminen, sillä pääskyjä pesii selvästi enemmän karjatiloilla kuin viljatiloilla. Karjatiloilla ympäristö on monipuolisempaa ja eläinten läsnäolo houkuttelee paikalle runsaasti pääskyjen ravintonaan käyttämiä hyönteisiä.
Maatilojen tautihygienian tehostuminen ja tautipelko on sekin vähentänyt pääskyjen määriä. Lisäksi elinympäristöjen yksipuolistuminen pesimäpaikkojen läheisyydessä vähentää saatavilla olevien hyönteisten määrää ja sitä kautta pääskyjen pesintämenestystä. Myös modernien ulkorakennusten tiiviys ja aukottomuus sekä rakenteissa käytetyt kovat, sileät materiaalit vaikeuttavat sekä pääskyjen pääsyä rakennusten sisään että pesän rakentamista ulkoseinille.