Lintutilanne 28.4.2023

Kattohaikara. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 28.4.2023

Korkeapainesään väistyttyä lintujen kevätmuutto on edennyt viimeisen viikon ajan kiivaasti. Lämpimät yöt ovat tuoneet runsaasti lisää muun muassa rastaita, punarintoja ja puolisukeltajasorsia ja hyönteissyöjätkin alkavat pikkuhiljaa yleistyä. Vilskettä riittää nyt etenkin sorsien ja kahlaajien kansoittamilla kosteikoilla ja tulvapelloilla.

Uusina saapujina Suomeen on kirjattu muun muassa käki, tervapääsky ja satakieli. Kesäisistä linnuista esimerkiksi pajulinnun laulua kuulee jo monin paikoin. Kirjosieppoja on havaittu lähes 300 yksilöä, pohjoisin Paltamossa ja leppälintujakin yli sata Oulua myöten.

Lappiin on viikon mittaan saapunut parikymmentä uutta muuttolintulajia. Ensimmäisten punakylki- ja laulurastaiden ohella myös esimerkiksi kapustarinta, metsäkirvinen ja kivitasku ovat ehättäneet pohjoisimpaan Suomeen asti.

Arktisella tundralla pesivät valkoposkihanhet ovat alkaneet saapua välitankkaukselleen itäisen Suomen pelloille, vaikkakin lajin päämuuttoa odotellaan vasta parin viikon päästä. Muuton etenemistä seurataan BirdLifen hanhitilanne-sivuilla. Pohjanlahdella on muuttanut runsaasti mustalintuja, pilkkasiipiä ja kaakkureita ja Suomenlahdella seurattiin viikonloppuna komeaa, tuhansien kuovien ja meriharakoiden muuttoa.

Viikon harvinaisuuksia ovat olleet muun muassa mustakaulauikku Hollolassa, mustajalkatylli Helsingissä ja palsasirri Sonkajärvellä. Kattohaikaroita on nähty kymmenillä paikoilla Etelä- ja Länsi-Suomessa, suurimmassa parvessa on ollut kahdeksan lintua. Uudeksi pesimälajiksi Suomeen vakiintuvasta tulipäähippiäisestä on tehty kymmenisen havaintoa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 5.5.