Kuikka

Kuikan levinneisyys ulottuu läpi Euraasian mantereen pohjoisosien. Euroopassa kuikkia pesii Venäjän ja Pohjoismaiden lisäksi vain Skotlannissa sekä vähälukuisena Baltian maissa ja Valko-Venäjällä. Euroopan kannaksi on arvioitu 53 800–87 800 paria, joista pääosa pesii Venäjällä ja toiseksi eniten Suomessa.

Kuikka oli vuonna 2010 BirdLifen vuoden lintu, jolloin Suomen kuikkakanta arvioidaan noin 10 000 pariksi. 1980-luvulla kuikkakannan otaksuttiin Suomessa taantuneen aiempiin vuosikymmeniin verrattuna, mutta useilla Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä seuratuilla järvillä kuikan on todettu 1990-luvun lopulta alkaen runsastuneen. Pesiviä enemmän näyttäisi kasvaneen pesimättömien parvilintujen määrä.

Karujen, sokkeloisten vesien pesimälintu

Suomessa kuikka pesii karuilla vesillä koko maassa, mutta runsaimmillaan se on Järvi-Suomessa. Kivikkoisilla, runsassaarisilla ja matalilla latvavesillä on yleensä tiheimmät kuikkakannat. Keskusjärvien, kuten Päijänteen ja Saimaan, kalliorantaisten ja syvien selkien äärellä kanta on harvempi.

Kuikka ei yleensä asetu pesimään alle 10 hehtaarin järville, mutta pesintöjä tunnetaan jopa kolmen ja Norjassa jopa yhden hehtaarin järveltä. Se suosii kirkasvetisiä selkävesiä, mutta esiintyy mielellään myös karuilla, metsärantaisilla pikkujärvillä. Alle neliökilometrin järville mahtuu pesimään vain yksi pari, mutta valtaosa kuikista elää isommilla reittivesillä, joissa reviirejä on tyypillisesti noin kilometrin välein. Pesänsä kuikka tekee aivan rantaviivan tuntumaan yleensä hieman kasvillisuuden suojaan. Pesäpaikkana on useimmiten saari tai luoto, mutta joskus mantereen rantakin kelpaa.

Hitaasti lisääntyvä laji

Kuikka saavuttaa sukukypsyyden ilmeisesti vasta 5–7 vuoden iässä. Pariside on suurten lintujen tapaan pitkä ja uskollinen. Pesimättömiä lintuja on kuikkakannasta yleensä noin puolet, mutta osuus vaihtelee järvittäin ja vuosittain kenties ravintotilanteen mukaan. Valtaosa pesimättömistä kuikista elää parvissa, mutta myös osa reviiriään puolustavista linnuista voi olla pesimättömiä.

Kuikat saapuvat pesimäjärvilleen varsin täsmällisesti jäidenlähdön aikoihin. Kuikka munii yleensä kaksi munaa, usein vain yhden ja hyvin harvoin – joitakin kertoja tuhatta pesintää kohden – kolme munaa. Haudonta kestää neljä viikkoa, ja se on pääasiassa naaraan vastuulla. Poikaset kuoriutuvat keskimäärin noin 40 vuorokauden kuluttua jäiden lähdöstä, mutta etelässäkin vain harvoin kesäkuun alkupuolella. Useimmat suomalaiset kuikanpoikaset kuoriutuvat 10.–25.6.

Osa poikasista menehtyy ensimmäisinä elinviikkoinaan. Niinpä emojen seurassa näkee vähän useammin yhden kuin kaksi varttunutta poikasta. Vuosilta 2009–2018 Tiira-lintutietopalveluun tallennettujen havaintojen mukaan kesäkuussa 46 prosentilla (vuosittainen vaihteluväli 39–55 %) kuikkaperheistä on yksi ja muilla kaksi poikasta. Heinäkuussa yhden poikasen perheiden määrä on noussut 57 prosenttiin (51–64 %). Yhdistetyissä kesä–heinäkuun havainnoissa yksi poikanen on 54 prosentilla (48–61 %) kuikkaperheistä. Kolmen poikasen poikueet ovat suuria harvinaisuuksia. Niitä on yhdellä tai kahdella kuikkaperheellä tuhannesta.

Molemmat emot ruokkivat poikasia, jotka varttuvat lentokykyisiksi reilun kahden kuukauden ikäisinä. Syksyllä kuikat katoavat pesimäjärviltään pääosin syys–lokakuun aikana.

Järvien säännöstely tuhoaa pesintöjä

Kuikan poikastuotossa on suuria eroja niin eri järvien kuin saman järven eri osienkin välillä. Myös vuosien välinen vaihtelu on suurta. 1980-luvulla todettiin pesimätuloksen olevan keskimäärin vain 0,3 poikasta paria kohden, ja säännöstellyillä vesillä alle puolet tästä. Näin huono poikastuotto ei riitä kannan ylläpitoon.

Suomen reittivesistä huomattava osa on säännöstelyn vuoksi kuikalle ongelmallista pesimäympäristöä, mutta pienilläkin muutoksilla on saatu aikaan lupaavia tuloksia. Esimerkiksi Saarijärven reitin Pyhäjärvellä poikastuotto on kolminkertaistunut vuonna 1999 toteutetun säännöstelyn lievennyksen jälkeen.

Säännöstelyn aiheuttamien vedenkorkeuden vaihtelujen ohella kuikan pesimätulosta heikentävät haudonnan aikainen häirintä sekä poikasten jääminen kalaverkkoihin tai isojen haukien ja muiden petojen saaliiksi.

Suomalaisia kuikkia talvehtii Mustallamerellä

Euroopan kuikkien päätalvehtimisalue on Mustameri, mutta kuikkia talvehtii jonkin verran myös Väli- ja Itämerellä. Suomalaisten kuikkien talvehtimisalueet tunnetaan huonosti, koska meillä pesineistä tai syntyneistä kuikista ei ole rengaslöytöjä. Syksyllä 2015 BirdLifen kuikkatyöryhmän seurannassa olleet kaksi satelliittilähettimillä varustettua kuikkaa muuttivat kuitenkin Mustallemerelle.

Mustallamerellä talvehtivat, Venäjällä pesivät kuikat palaavat keväällä pesimäalueilleen Itämeren kautta. Tällöin Suomen- ja Pohjanlahdella voi parhaimmillaan nähdä useiden tuhansien kuikkien muuttoja. Syksyllä nämä linnut muuttavat suoraan Mustallemerelle, ja syksyiset kuikkien massamuutot ovat Suomessa harvinaisia.

Äänistään tunnettu

Kuikka on seurallinen lintu, jolla on hyvin monipuolinen signaali- ja äänijärjestelmä yhteydenpitoon lajikumppaneiden kesken. Äänistä tunnetuin on kauas kantava reviirihuuto ”kuuik-kukuuik-kukuuik”. Muita ääniä ovat muun muassa perheen yhteydenpitoon tarkoitettu rupatteluääni ”hm…hm…hm”, parven tai perheen kutsuääni ”aoooooo….aoooooo….”, karkea lentoääni ”arrrrrrr-orrrrrrr-arrrrrr….”, varoitusääni ”roaur-roaur-roaur…..” sekä vihlova hätä-ääni ”kuik”.