Äänet

Loppukevään linnunlaulukonsertti on voimallinen. Aloittelevasta lintuharrastajasta saattaa tuntua, ettei kaikkia visertäjiä opi koskaan. Silti laululinnut on melko helppo oppia erottamaan toisistaan. Alkuvaiheessa ei auta muu kuin hakea näkösälle jokainen tirskuttaja ja visertäjä. Kun lehtokertun on kymmenennen kerran etsinyt esiin koivun lehvästön kätköistä, alkaa sen laulu hiljalleen juurtua mieleen. Aika monet laululinnut onneksi laulavat näkyvällä paikalla. Lintujen laulua voi opetella myös levyiltä ja muilta tallenteilta sekä eri verkkosivuilta.

Lintujen kutsu- ja varoitusäänet ovat vaikeampia opittavia. Useilla linnuilla on jokseenkin samankaltaisia tiksahduksia ja sirahduksia. Kutsu- ja varoitusäänet ovat kuitenkin erittäin tärkeitä, sillä erilaisten äänten avulla linnut löytää ja tunnistaa kasvillisuuden seasta. Suuri osa pikkulintumuutosta määritetään kutsuäänten perusteella – yömuutosta puhumattakaan. Lintujen käyttäytyminen ja ääntely kertoo usein vaarasta. Tiaisten varoitusäänten perusteella voi ounastella haukan olevan tulossa tai pöllön nukkuvan kuusen oksiston kätköissä. Kutsu- ja varoitusäänten opetteluun pätee sama kuin lauluihin; niitä ei opi kuin ottamalla selvää siitä, kuka pensaassa rutisee.

Uudet laulut ja muutkin äänet kannattaa yrittää kuvata itselleen ylös sanallisessa muodossa. Kaulushaikaraa on helppo verrata sumutorveen, härkälinnun mylvintää pistettävään sikaan. Peipon viserrys on kieltämättä reipas, mustarastaan luritus huilumainen. Äänten kuvaaminen kirjaimin on hankalaa, koska lintujen kaikille äänteille ei ole olemassa kirjaimia, emmekä me miellä kaikkia äänteitä samoiksi kirjainyhdistelmiksi. Linnuilla on myös paikallisia murteita, jotka saattavat hämätä. Esimerkiksi punakylkirastas voi laulaa hyvinkin eri tavoin kotipihallasi kuin lintulevyllä.