Yleisimpiä pönttölintuja

Katso myös:

• Tulostettava pönttölintujuliste
• Pöntöt & linnut -opas (Holkar & fåglar)
• Osallistu Pönttöbongaukseen!

 

Talitiainen (talgoxe)

 

Talitiainen on helppo tuntea kirkkaankeltaisesta vatsasta, vihertävästä selästä, mustasta päästä ja valkeasta poskesta. Mustasta leukalapusta jatkuu vatsan halki juova, joka on koiraalla leveämpi kuin naaraalla.

Talitiainen on kirjosiepon ohella tavallisin pihan pönttölintu.

 

Sinitiainen (blåmes)

 

Sinitiainen on hieman talitiaista pienempi. Parhaat tuntomerkit ovat kauniinsininen päälaki ja pyrstö sekä nokan tyvestä silmän yli niskaan kulkeva tumma juova. Talitiaisen tapaan sillä on keltainen vatsa, valkoinen poski ja vihertävä selkä. Vatsassa ei ole selvää mustaa juovaa.

Sinitiainen on runsastunut ja on pönttöasukkaana nykyään melkein yhtä tavallinen kuin talitiainen. Lapissa se on vielä harvinaisuus.

 

Kuusitiainen (svartmes)

 

Kuusitiainen on sinitiaisen kokoinen. Väritykseltään se muistuttaa haalistunutta talitiaista. Paras tuntomerkki on niskassa oleva iso valkea laikku. Päälaki on musta, posket valkoiset, leukalappu musta, vatsapuoli likaisen valkoinen ja selkä tummanharmaa. Siivellä on kaksi valkeaa poikkijuovaa.

Kuusitiainen on melko yleinen pesimälintu eteläisessä Suomessa. Pihapiirin pönttölintuna se on kuitenkin selvästi sini- ja talitiaista harvinaisempi.

 

Kirjosieppo (svartvit flugsnappare)

 

Kirjosieppo on suunnilleen talitiaisen kokoinen. Kirjosieppokoiraan selkä, pää ja pyrstö ovat mustat, vatsa valkea. Siivellä on suuri valkoinen laikku. Naaraan selkäpuoli on ruskea ja siiven valkoinen laikku pienempi.

Kirjosieppo on yleinen pesimälintu kaikenlaisissa metsissä koko Suomessa ja pihapönttöjen tavallisin asukki talitiaisen ohella.

 

Leppälintu (rödstjärt)

 

Leppälinnun paras tuntomerkki on oranssinpunainen pyrstö, jota se värisyttää yhtenään. Koiraan tuntee helposti myös oranssista vatsapuolesta, mustasta naamasta, kapealti valkoisesta otsasta ja harmaasta selästä. Naaras on pyrstöä lukuun ottamatta melko yksivärisen ruskea, vatsapuolelta hieman vaaleampi.

Leppälintu pesii koko Suomessa ja viihtyy valoisissa, usein mäntyvaltaisissa metsissä. Se asettuu yleensä pönttöihin, joissa on suuri lentoaukko.

 

Kottarainen (stare)

 

Kottaraisen tuntomerkkejä ovat metallinkiiltoisen musta höyhenpuku ja ohut keltainen nokka. Pesimäajan ulkopuolella höyhenpuvussa on vaihtelevassa määrin valkoisia pilkkuja. Mustarastaasta kottaraisen erottaa muun muassa lyhyen pyrstön ja liikkumistavan (liikkuu maassa kävellen, ei hyppien) perusteella. Mustarastas ei pesi pöntöissä.

Kottaraisia tapaa varmimmin maaseudulla peltojen ja laidunten lähellä, mutta niitä pesii myös kaupungeissa. Kottarainen on harvinaistunut suuresti viime vuosikymmeninä, ja monet kottaraisenpöntöt ovat autioituneet.

 

Varpunen (gråsparv)

 

Varpusnaaras on väritykseltään mitättömän harmaanruskea, koiraalla on harmaa päälaki ja musta leukalappu. Nokka on jykevä, kolmiomainen siemensyöjän nokka.

Varpunen voi asettua pesimään erityisesti vaaka-asentoon asetettuun pönttöön. Joskus se kelpuuttaa kottaraispöntönkin.

 

Pikkuvarpunen (pilfink)

 

Pikkuvarpunen on varpusen kokoinen ja muotoinen, mutta sillä on kokonaan ruskea päälaki ja musta täplä valkoisessa poskessa. Toisin kuin varpusella, koiras ja naaras ovat samannäköiset.

Suuresti viime aikoina runsastuneen pikkuvarpusen voi tavata jo lähes koko Suomessa. Varpusen tavoin se suosii vaaka-asentoista pönttöä.

 

Harmaasieppo (grå flugsnappare)

 

Harmaasieppo on vaatimattoman harmaa lintu, jonka päälaella ja rinnassa on heikkoja tummia viiruja. Kirjosiepponaaraasta sen erottaa myös siitä, että siivellä ei ole valkoista. Harmaasieppo tähystää avoimella paikalla ja lentää lyhyitä pyrähdyksiä sieppaamaan lentäviä hyönteisiä.

Harmaasieppo on pesäpaikan valinnassaan hyvin kekseliäs. Pesä on usein rakennuksessa. Umpinaisiin pönttöihin se ei pesi, vaan vaatii yläosastaan avoimen pöntön.

 

Tervapääsky (tornseglare)

 

Väritykseltään ruskeanmustan tervapääskyn tuntomerkkejä ovat pitkät kapeat, sirppimäiset siivet ja kirkuva lentoääni.

Tervapääsky pesii pääasiassa kaupunkien rakennuksissa, laajoilla metsäalueilla myös luonnonkoloissa. Satunnaisesti se kelpuuttaa pöntönkin pesimäpaikakseen. Pöntön on oltava korkealla paikalla, josta pääsee esteettä pudottautumaan lentoon.

 

Käenpiika (göktyta)

 

Käenpiian havaitsee helpoiten soidinäänestä, pikkutikkamaisesta kie-kie-kie… -huutosarjasta. Käenpiika on yleisväritykseltään ruskeankirjava, juovikas ja terävänokkainen. Selkäpuolelta nähtynä huomio kiinnittyy niskasta alaselkään ulottuvaan mustaan pitkittäisjuovaan.

Käenpiika on harvalukuinen, lähinnä Etelä- ja Keski-Suomen pesimälintu, joka viihtyy valoisissa metsänreunoissa. Käenpiika valtaa usein pesäpöntön pikkulinnulta ja siivoaa edellisen omistajan pesäainekset ulos pöntöstä.

 

Uuttukyyhky (skogsduva)

 

Uuttukyyhky on ainoa koloissa pesivä kyyhkylaji. Se muistuttaa kesykyyhkyä eli pulua, mutta on tasaisemman harmaan värinen: selkäpuoli on yhtenäisen harmaa (pululla on pyrstön tyvellä valkoinen alue), siivellä on vain pienet mustat kuviot ja sen silmä on musta.

Uuttukyyhky on lähinnä Etelä-Suomen viljelysmaita reunustavien rehevien metsien pesimälaji.

 

Naakka (kaja)

 

Naakka on selvästi varista pienempi ja kokonaan mustanharmaa varislintu. Vain niskassa on vaaleanharmaa alue.

Naakan pesäpaikaksi käy puunkolo, pönttö, kirkontorni tai vaikka savupiippu. Naakat pesivät usein pieninä yhdyskuntina.

 

Tuulihaukka (tornfalk)

 

Tuulihaukka on pieni, teräväsiipinen ja pitkäpyrstöinen haukka, jolla on punaruskea selkä ja vaalea, täplikäs vatsapuoli. Koiraan pää ja pyrstö ovat harmaat. Saalistaessaan tuulihaukka lekuttelee paikallaan ilmassa myyriä tähystäen.

Tuulihaukka pesii erityisesti yläosastaan avoimiin pönttöihin, jotka on asetettu ladon seinään. Pesä voi olla myös vanhassa variksenpesässä.

 

Telkkä (knipa)

 

Mustavalkoinen telkkäkoiras, jonka poskessa on valkoinen täplä, on helppo tuntea. Naaras on vaatimattomamman värinen, ruskeapäinen ja harmaaselkäinen. Pään muoto on molemmilla lajille tyypillisen korkealakinen. Lennossa telkän siivistä kuuluu viheltävä ääni.

Telkkä on tavallisin pöntöissä pesivä vesilintu. Sen voi tavata kaikenlaisilla järvillä koko maassa. Joskus pesäpaikka voi sijaita hyvinkin kaukana rannasta. Kuten muillakin vesilinnuille, telkkäkoiras ei osallistu haudontaan tai poikasten hoitoon. Poikaset lähtevät pesästä heti kuoriuduttuaan.

 

Isokoskelo (storskrake)

 

Isokoskelo on suuri, pitkänomainen vesilintu, jolla on kapea, koukkupäinen nokka. Koiras on väritykseltään mustavalkoinen, naaraan selkä on harmaa, vatsapuoli vaalea ja pää jyrkkärajaisesti ruskea. Niskassa on pieni töyhtö.

Isokoskelo on lähinnä suurten, kirkasvetisten järvien pesimälintu. Se pesii koko maassa, mutta se on selvästi telkkää harvinaisempi.