Lintutilanne 5.10.2018
Lintutilanne 5.10.2018
Närhien voimakas vaellus jatkuu. Viime viikonloppuna ja alkuviikolla muutti tuhansia närhiä. Lauantaina Kustavissa laskettiin 4 150 närheä, mikä lienee närhellä uusi yhden päivän muuttoennätys. Suurimmassa parvessa matkasi peräti 630 närheä. Maanantaina Hangossakin päästiin yli 3 200 närheen.
Myös tiaiset liikkuvat nyt suurin joukoin. Maanantaina Asikkalassa muutti yli 3 600 tiaista, joista runsas kolmannes määritettiin sinitiaisiksi. Parhailla paikoilla päiväsummat ovat kohonneet yli tuhannen myös tali-, kuusi- ja hömötiaisella. Pitkästä aikaa myös lapintiaisia on havaittu vaelluksella.
Itä-Suomeen on viime syksyjen tapaan kerääntynyt satoja tuhansia valkoposkihanhia. Kouvolan Teutjärvellä niitä arvioitiin olevan enimmillään noin 200 000. Muista arktisista vesilinnuista nähtiin muun muassa sepelhanhia, alleja ja haapanoita. Espoon Matalajärvelle oli kerääntynyt yli 2 000 haapanaa ja runsaasti muita vesilintuja, kuten 190 harmaasorsaa.
Länsirannikolla näkyvän muuton pääosassa ovat rastaat ja urpiaiset. Viime lauantaina Kalajoella muutti lähes 20 000 räkättirastasta ja yli 7 000 punakylkirastasta, vilkkaimpina päivinä Kristiinankaupungissa ja Porissa kirjattiin yli 10 000 urpiaista. Tilhiä näkee jo eteläisintä Suomea myöten, mutta suurimmat parvet ovat vielä Perämeren perukassa.
Toissa viikolla Limingalta löytynyt munkkikorppikotka seikkailee edelleen Pohjois-Pohjanmaalla. Eilen se nähtiin Haapavedellä. Järisyttäviä havaintoja olivat myös Suomen kolmas amerikankurmitsa Kemiönsaarella ja maamme neljäs kalliopääsky Rovaniemellä. Muita suurharvinaisuuksia olivat suula Parikkalassa ja siperianuunilintu Lemlandissa.
Tulevana viikonloppuna lintuja havainnoidaan osana EuroBirdwatch-tapahtumaa. Eri puoililla maata järjestetään opastettuja linturetkiä ja -tapahtumia, joille voi osallistua.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 12.10.