Lintutilanne 18.6.2020
Lintutilanne 18.6.2020
Lintujen pesintäkausi on nyt kiihkeimmillään ja emojen aika kuluu munien hautomisessa ja poikasten ruokkimisessa. Linnunlaulua kuulee jo selvästi vähemmän kuin loppukeväällä ja lauluaktiivisuus keskittyy varhaisaamun tunteihin. Kuitenkin esimerkiksi toista pesyettään puuhaavat rastaat ja punarinnat laulavat jälleen innokkaasti.
Varhain pesivät kottaraiset ovat saaneet poikasensa maailmalle ja poikueet ovat nyt kerääntyneet suuriksi, paikoin jopa tuhatpäisiksi parviksi. Vesilintukoiraat ovat tehtävänsä tehneet ja niillä on vuorossa sulkasato: esimerkiksi telkkäkoiraita voi tavata nyt länsirannikon edustalta useiden tuhansien lintujen parvina. Kahlaajien syysmuutto on jo käynnissä: töyhtöhyyppien ja kuovien ohella etelään suuntaavat nyt Suomessa vain muutaman viikon viettävät mustaviklonaaraat ja suokukkokoiraat.
Pesimälinnuistamme viimeisenä Suomeen saapuu juhannuksen alla lapinuunilintu. Tällä viikolla niitä on havaittu muun muassa Inarissa, Kuusamossa, Joensuussa ja Jyväskylässä.
Itäisen Suomen aarniometsissä pesivällä sinipyrstöllä on meneillään huippuvuosi: havaintoja on ilmoitettu jo lähes 400 yksilöstä. Parhailta Kainuun ja Kuusamon vaaroilta voi nyt löytää jopa toistakymmentä laulavaa sinipyrstöä. Äärimmäisen uhanalaisia heinäkurppia on puolestaan havaittu ennätysmäärä Etelä-Karjalassa.
Alkukesän harvinaisin lintuvieras on ollut Siilinjärvellä 5.6. havaittu, vasta jälkikäteen valokuvista määritetty siperiansirri. Laji on havaittu Suomessa vain kerran aikaisemmin. Hyvin harvoin Suomessa näyttäytyviä lajeja ovat myös Kaarinassa viime torstaina nähty pääskykahlaaja ja tänään Kemiönsaaresta löytynyt mustapääsirkku. Valkosiipitiiroja on havaittu kolmella paikalla yhteensä viisi yksilöä, mehiläissyöjiä neljä ja punakottaraisia kolme.
Kesällä on aiheellista muistaa lintujen pesimärauhan kunnioittaminen. Löydetyt linnunpesät on syytä jättää rauhaan ja vesillä liikkuessa lintujen pesimäpaikoille ei pidä rantautua. Myöskään orvoilta vaikuttavat linnunpoikaset eivät yleensä tarvitse ihmisen apua.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 3.7.