Lintutilanne 14.8.2020
Lintutilanne 14.8.2020
Kesäisistä lämpötiloista huolimatta ilmassa on syksyä. Pajulinnut, siepot, pensaskertut, leppälinnut ja monet muut hyönteissyöjälinnut parveilevat pihoissa ja puistoissa. Kottaraiset ja pääskyt kerääntyvät yöpymään järven- ja merenlahdille. Tuhannet merihanhet ovat kokoontuneet perinteisille Lounais-Suomen levähdysalueille, ja kurkia on Vaasan Söderfjärdenillä jo yli tuhat.
Valtaosa hyönteissyöjälinnuista muuttaa yöllä, ja näkyvä päivämuutto on vielä melko vähäistä. Metsäkirvisen sirahtavia muuttoääniä voi kuulla missä vain. Viime lauantaina Hangossa muutti yli 1 300 metsäkirvistä. Pari päivää myöhemmin samassa paikassa laskettiin 138 muuttavaa varpushaukkaa. Useimpien päiväpetolintujen muutto vilkastuu kuun lopulla ja on huipussaan syyskuussa.
Riuttatiirasta on ilmoitettu kolmisenkymmentä havaintoa elokuun aikana, mikä on tavallista enemmän. Porissa nähtyä lintua lukuun ottamatta kaikki havainnot ovat Suomenlahdelta Porvoosta länteen. Myös jalohaikaroita on viime vuosien malliin nähty runsaasti. Suurin määrä, 25 jalohaikaraa, havaittiin Porvoon Ruskiksella. Lukuisat havainnot kuningaskalastajista ovat osoitus onnistuneista pesinnöistä.
Muita elokuisia harvinaisuuksia olivat muun muassa viime sunnuntaina Espoosta Haminaan matkannut mustahaikara, viikon päivät Helsingissä viipynyt harjalintu, rantakurvi Loviisassa, mustaotsalepinkäinen Lapinjärvellä ja punakottarainen Oulussa.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 21.8.