Lintutilanne 11.3.2022
Lintutilanne 11.3.2022
Lintujen kevätmuutto keskittyy vielä voimakkaasti lounaisimman Suomen rannikkoalueelle, mutta viikonlopuksi luvassa on aurinkoista kevätsäätä ja muuttolintuja muuallekin.
Laulujoutsenet ovat ehtineet jo kauas sisämaan sulapaikoille. Meri- ja kanadanhanhia on saapunut rannikolle lisää, ja viimeisen parin viikon aikana ovat saapuneet myös ensimmäiset metsä- ja tundrahanhet. Eilen Mynämäellä nähtiin myös kevään ensimmäinen lyhytnokkahanhi. Viime viikolla uusina muuttajina havaittiin tylli Paraisten Utössä ja meriharakka Porvoossa.
Turun seudulle on pysähtynyt tuhansia kiuruja, ja laji on yleistynyt kapealla rannikkokaistaleella Porista Helsinkiin. Mynämäellä laskettiin runsas viikko sitten peräti 1 300 kiurua, mutta sisämaassa on nähty vasta yksittäisiä, joista pohjoisin Keiteleellä.
Töyhtöhyyppiä on nähty enimmillään joitakin kymmeniä, mutta sisämaassa niitäkin on vielä hyvin niukasti. Kiireisimmät töyhtöhyypät ovat ehtineet Vimpeliin, Karstulaan ja Juvalle. Sepelkyyhkyjä on nähty Kokkola–Kotka-linjalle saakka, ja monissa taajamissa ne ovat jo aloittaneet kevätsoitimensa.
Pohjoisimmassa Suomessa on vielä täysi talvi, mutta kevään merkkejä näkyy sielläkin. Lappiin ovat saapuneet mustavaris, vihervarpunen ja merikotka.
Kevättalvi tarjoilee kitsaasti lintuharvinaisuuksia. Viimeisen parin viikon ajalta voisi mainita tunturipöllön Riihimäellä sekä isohaarahaukan Kökarissa.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 18.3.