Pesinnät täydessä vauhdissa

Kottarainen. Kuva: Micha Fager.

Lintutilanne 20.6.2024

Lintujen pesinnät ovat nyt täydessä vauhdissa koko maassa. Lintujen laulu on jo monin paikoin hiljentynyt emojen keskittyessä hautomiseen ja poikasten ruokkimiseen. Pesintäaika on linnuille vuoden tärkein ajanjakso. Kunnioitetaan yhdessä lintujen pesimärauhaa myös juhannuksen vietossa.

Pönttölintujen pesinnöistä kerättiin havaintoja Pönttöbongaus-tapahtumassa 8.–9.6. Pöntöissä havaittiin hieman keskimääräistä vähemmän pesintöjä. Kirjosieppoja havaittiin hieman keskimääräistä enemmän, mutta tali- ja sinitiaisia selvästi keskimääräistä vähemmän.

Pesinnän merkkien tarkkailu jatkuu koko kesän osana Suomen neljättä lintuatlasta, jossa selvitetään meillä pesivien lintulajien levinneisyys koko maassa. Osallistu kirjaamalla omat havaintosi!

Monilla varhain pesivillä lajeilla, kuten kottaraisilla ja käpylinnuilla, pesinnät ovat jo ohi ja esimerkiksi kottaraisia kerääntyy jo suuriin parviin etelärannikon merenlahdilla. Esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginlahdella laskettiin keskiviikkona 3000 kottaraisen yöpymisparvi. Merenlahdilla voi havaita myös jo runsaasti etelään syysmuutollaan suuntavia kahlaajia, kuten suokukkoja.

Loppukevään ja alkukesän lämpimät säät ovat suosineet yölaulajien saapumista Suomeen. Erityisen hyvä esiintyminen on ollut viiriäisellä. Myös ruisrääkkiä ja viitasirkkalintuja on havaittu runsaammin kuin viime vuosina. Yölaulajien aktiivinen laulukausi jatkuu monilla lajeilla pitkälle kesään, joten nyt onkin hyvä aika lähteä yölaulajaretkelle.

Harvinaisuuksia harhautuu Suomeen kesälläkin. Jakson harvinaisimpia havaintoja ovat olleet pääskykahlaaja Jurmon lintuasemalla Paraisilla, keisarikotka Hangossa ja amerikanhaapana Helsingissä. Etelärannikolla ihmettelijöitä ovat lisäksi keränneet kesällä hyvin harvalukuiset lyhytnokkahanhi Salossa ja Turussa sekä pikkujoutsen niin ikään Salossa. Pidempään viipyneistä harvinaisuuksista nokisorsa ilahduttaa harrastajia edelleen Porissa ja ruskosotka Salossa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 5.7.