Muuttoa kuulaassa syyssäässä

Hiirihaukka. Kuva: Pertti Rasp

Lintutilanne 18.10.2024

Kuulaassa syyssäässä on kuluneella viikolla muuttanut runsaasti naakkoja, räkättirastaita, talitiaisia sekä valkoposkihanhia ja alleja. Hiiri- ja varpushaukkojakin oli hyvin liikkeellä: parhaina päivinä etelärannikolla laskettiin enimmillään yli 300 hiiri- ja yli 200 varpushaukkaa.

Varislintujen muutto on vilkkainta länsirannikolla ja huipentuu usein Ahvenanmaalla Signlskärillä, josta parvet suuntaavat kohti Ruotsia. Tällä viikolla saaren on ohittanut yli 70 000 naakkaa ja pelkästään keskiviikkona laskettiin noin 27 000 naakkaa. Variksia muuttaa paljon vähemmän.

Länsirannikolla nähdään myös suurimmat rastasmuutot. Viime viikonloppuna Luodossa muutti 14 000 ja Porissa lähes 13 000 räkättirastasta. Tiaisvaellus ei ole yltänyt viime syksyn tasolle. Parhaat muutot kirjattiin totutusti Hangon lintuasemalla, jossa viikonloppuna muutti yhteensä vajaat 4 000 talitiaista.

Valkoposkihanhia ei juuri saapunut lisää Venäjältä, mutta suuri osa hanhista lähti Suomesta tiistaina. Sen jälkeen yli 10 000 hanhen paikallisia parvia on nähty vain Pukkilassa, Orimattilassa, Mäntsälässä ja Janakkalassa. Ulkosaaristossa muuttaa edelleen alleja.

Jakson harvinaisin lintu oli Porvoon Söderskärillä viime perjantaina muuttanut nokiliitäjä. Pari päivää myöhemmin Kirkkonummen Söderskäriltä nähtiin määrittämätön liitäjälaji. Liitäjät ovat Itämerellä hyvin harvinaisia. Nokiliitäjä on havaittu Suomessa vain kolme kertaa aiemmin, viimeksi vuonna 1990.

Viikon muita harvinaisuuksia olivat muun muassa nuori valkosiipitiira Oulussa, idänturturikyyhky Lemlandissa sekä arotasku Inkoossa. Sekä taiga- että hippiäisuunilintuja havaittiin yli 30, kashmirinuunilintuja neljässä paikassa ja taigakirvisiä Paraisten Jurmossa sekä Luumäellä. Jälkimmäinen on yksi harvoja sisämaahavaintoja ja kaikkien aikojen ensimmäinen havainto Etelä-Karjalasta.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 25.10.