Missä tilhimassat luuraavat?

Tilhi. Kuva: Micha Fager.

 

Lintutilanne 3.1.2025

Hyvän pihlajanmarjasadon ansiosta Suomeen on odotettu suuria, tuhansien yksilöiden tilhiparvia. Sellaisia ei ole syksyn aikana nähty. Koko syksyn ainoa yli tuhannen tilhen määrä laskettiin Ivalossa marraskuun alussa, mutta sen jälkeen on havaittu enintään muutamia satoja tilhiä kerrallaan.

Tilhien vähyys pihlajanmarjoista huolimatta on mysteeri. Joko ne ovat pikku parvina metsissä pihlajanmarjojen perässä tai niiden pääjoukot ovat jossain Suomen rajojen ulkopuolella. Ruotsissa tilanne on sama, sillä Artportalen-järjestelmän mukaan Ruotsissa on kuluvana syksynä ylitetty tuhannen tilhen raja vain kerran.

Räkättirastaat ovat sen sijaan tyhjentäneet pihlajia marjoista suurina parvina. Joukon jatkona on havaittu punakylkirastaita ja kulorastaita. Joulunpyhien aikana Tiira-lintutietopalvellun tallennettiin yli tuhat punakylkirastashavaintoa eri puolilta Suomea. Pääosin kyse on sekarastasparvissa liikkuvista yksittäisistä linnuista, mutta havaintoja on tehty myös pienistä, lajipuhtaista parvista.

Kulorastas on tänä talvena poikkeuksellisen runsas. Suomessa on joulukuun alun jälkeen tehty yli 200 kulorastashavaintoa. Suurin määrä on ollut Brändössä havaittu kahdeksan kulorastaan parvi. Vain talvella 2014–2015 on havaittu enemmän kulorastaita kuin kuluvana talvena.

Vesilintuja on ollut Etelä-Suomessa lauhan joulukuun ansiosta melko hyvin. Harvalukuisia vuodenvaihteen vesilintuja olivat muun muassa eri puolilla pääkaupunkiseutua havaitut harmaasorsat, jouhisorsat Loviisassa ja Hammarlandissa sekä Rautjärvellä sinnitellyt punasotka. Pikku-uikkuja talvehtii muutamissa sulapaikoissa eri puolilla maata, pohjoisimpana Laukaan Tarvaalanvirrassa.

Peukaloisia, punarintoja ja rautiaisia on ilmoitettu monilta paikoilta ympäri Etelä-Suomea. Vuodenvaihteen yli sinnitteli tiltaltti Helsingissä ja Porissa sekä virtavästäräkki Hangossa ja Helsingissä. Västäräkkejä ilmoitettiin joulunpyhinä kahdeksalta ja mustapääkerttuja noin viideltätoista eri paikalta.

Paraisten Utössä talvea uhmaa rantasipi. Lajista on vain parikymmentä aikaisempaa talvihavaintoa. Vielä harvinaisempi talvilaji on Espoosta tapaninpäivänä ilmoitettu meriharakka.

Tiira-lintutietopalveluun on ilmoitettu Suomesta 2.1. iltaan mennessä koko maasta 136 lintulajia alkaneelta vuodelta. Viime vuonna vastaava luku oli 125 lajia ja toissa vuonna 134 lajia.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran 17.1.2025.