Hömötiainen

Hömötiaisen Suomen pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla alle puoleen entisestä. Nopean vähenemisen vuoksi hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanlaiseksi lintulajiksi. Muutos on ollut nopea: vielä vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa hömötiainen luokiteltiin elinvoimaiseksi ja vuonna 2015 vaarantuneeksi lajiksi.

Hömötiaisen vähenemisen osoittavat monet linnustonseurannat. Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen mukaan laji väheni 44 prosenttia vuosien 2007 ja 2018 välisenä aikana ja tuoreimmat laskentatulokset viittaavat vähenemisen edelleen jatkuneen. Myös talviaikaiset lintulaskennat osoittavat hömötiaisen vähentyneen huomattavasti 1990-luvun alusta lähtien. BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtumassa havaittujen hömötiaisten määrä on pudonnut noin puoleen vuoden 2006 jälkeen. Taantumista on tapahtunut koko maassa, mutta kaikkein nopeimmin hömötiainen on vähentynyt Etelä-Suomessa.

Muutaman vuoden takaisen arvion mukaan Suomessa pesii 440 000–670 000 hömötiaisparia. 1940-luvulla Suomen hömötiaiskannaksi arvioitiin 1,8 miljoonaa paria ja 1990-luvulla 700 000–1,5 miljoonaa paria.

Suomella on hömötiaisen suojelussa erityisvastuu, sillä viidesosa EU:n alueen hömötiaiskannasta pesii Suomessa. Hömötiainen on vähentynyt useimmissa Euroopan maissa ja on luokiteltu EU:ssa silmälläpidettäväksi lajiksi. Suomen lähialueilla hömötiainen on vähentynyt voimakkaasti muun muassa Virossa ja Ruotsissa.

 

Monenlaisten metsien paikkalintu

Hömötiaisen laaja levinneisyysalue ulottuu Euroopassa Brittein saarilta ja Alppien ja Balkanin vuoristoista aina Finnmarkiin ja kattaa toisaalta boreaalisen havumetsävyöhykkeen Japaniin asti. Hömötiaisia pesii koko Suomessa puuttomia tunturialueita lukuun ottamatta. Tihein kanta on sijoittunut perinteisesti Järvi-Suomeen.

Hömötiainen on metsälintu, joka elää samoissa metsissä ympäri vuoden ja vuodesta toiseen. Se hakeutuu talvella mielellään talviruokinnalle, mikäli elinpiiriltä sellainen löytyy. Valtaosa Suomen hömötiaisista viettää kuitenkin talven metsien tarjoaman ravinnon turvin, ilman ihmisen apua.

Hömötiainen voi tulla vastaan kaikenlaisissa metsissä ja soiden laitamilla. Talvisen ravinnonhankinnan kannalta sille ovat tärkeitä muun muassa järeät havupuut, kesällä hömötiainen taas ruokailee mielellään lehtipuuvaltaisessa alikasvoksessa ja kovertaa pesänsä lahoon lehtipuupökkelöön.

Hömötiainen kärsii metsätaloudesta

Ympäri vuoden samoilla alueilla elävänä paikkalintuna hömötiainen on riippuvainen suomalaisen metsäelinympäristön tilasta. Muun muassa Oulun yliopistossa tehdyt tutkimukset osoittavat hömötiaisen vähenemisen johtuvan pääosin metsätaloudesta. Pesivä hömötiaiskanta on sitä harvempi, mitä enemmän metsämaisemassa on hakkuualoja ja nuoria talousmetsiä. Tällaisissa metsissä hömötiaiset joutuvat myös liikkumaan pidempiä matkoja sopivan pesimäreviirin löytääkseen. Pökkelöiden runsaudella on tutkimusten mukaan puolestaan positiivinen vaikutus hömötiaiskannan tiheyteen.

Metsien käsittely vaikuttaa myös hömötiaisen selviämiseen talvesta. Nuorissa talousmetsissä hömötiaisen talvikuolleisuus on tutkimusten mukaan suurempaa. Hakkuiden ja taimikoiden kirjomilla metsäalueilla hömötiaisten on todettu tarvitsevan ravinnonhankintaansa varten suuremman talvireviirin kuin yhtenäisillä varttuneen metsän alueilla.

Hömötiaisen kaltaisen monenlaisissa metsissä viihtyvän linnun nopea väheneminen on hälyttävä merkki suomalaisen metsäluonnon tilasta. Hömötiaiskannan elvyttämiseksi ja metsien luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan muutoksia metsien käsittelytavoissa, kuten hakkuumäärien vähentämistä, jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen osuuden lisäämistä, lahopuun määrän kasvattamista ja sekapuustoisuuden osuuden lisäämistä. Myös metsien lisäsuojelu on välttämätöntä erityisesti Etelä-Suomessa, missä joissakin maakunnissa vain alle kaksi prosenttia metsämaasta on nykyisin suojeltu.