Selkälokit vähenevät edelleen

Mustaselkäinen selkälokki on maailman suomalaisin lintu: fuscus-alalajin maailmankannasta noin kolmannes pesii Suomessa. Selkälokkeja elää niin merensaaristossa kuin sisämaan selkävesillä, ja levinneisyysalue kattaa lähes koko Suomen, joskin Lapissa selkälokki on sangen harvinainen. Selkälokki on lokeistamme ainoa pitkänmatkan muuttaja, joka talvehtii keskisessä Afrikassa. Onpa suomalainen selkälokki tavattu Afrikan eteläkärjessä saakka.

1960-luvulla meillä arvioitiin pesivän 20 000 paria selkälokkeja, mutta sittemmin kanta on vähentynyt suuresti. Selkälokin pesimäkantaa on selvitetty BirdLifen vuoden lintu -hankkeessa peräti kahteen kertaan: vuonna 2003 päädyttiin 8 800 parin arvioon ja vuonna 2013 enää 7 300 pariin. Selkälokki on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Itä-Suomen suurjärvillä selkälokkikantaa on seurattu 30 vuoden ajan. Risto Juvasteen seurantakohteilla parimäärä on pudonnut 1990-luvun yli 800 parista vuoden 2019 alle 500 pariin – kanta on vähentynyt yli 40 prosenttia. Samalla myös poikastuotto on heikentynyt huolestuttavasti: kesällä 2019 syntyi vain 0,3 poikasta pesivää paria kohden. Jos selkälokin poikastuotto on joka vuosi näin huono, syntyvyys ei riitä kompensoimaan kuolleisuutta, vaan kanta pienenee vääjäämättä.

 

Selkälokkien menestymisessä on paljon alueellista vaihtelua, mutta tuoreet tiedot esimerkiksi Hämeen järviltä viittaavat kannan pienentyneen yli 20 prosenttia projektivuoden 2013 jälkeen. Samoin Pohjois-Päijänteen kanta on pienentynyt ja vuoden 2019 poikastuotto oli olematon. Sen sijaan Etelä-Päijänteellä selkälokin kanta on pysynyt 1990-luvulta varsin vakaana ja poikastuottokin ollut itäistä Suomea parempi. Vuonna 2019 pesinnät onnistuivat hyvin myös esimerkiksi Keiteleellä. Merialueilla selkälokilla menee yhtä lailla huonosti: saaristolinnuston pitkäaikaisseurannan mukaan neljänkymmenen vuoden aikana kanta on pudonnut noin kolmannekseen ja lasku jatkuu edelleen.

Selkälokin vähenemisen syyt ovat moninaiset. Talvehtimisalueelta peräisin olevien ympäristömyrkkyjen on todettu heikentävän selkälokin lisääntymismenestystä: emot eivät saa poikasia lainkaan tai poikaset kuolevat nuorina. Monien muiden saaristolintujen tavoin selkälokki kärsii vieraspetojen, supikoiran ja minkin, saalistuksesta. Ihmiselläkin on osuutensa: aiemmin sekä munien keruu että suoranainen vaino verottivat selkälokkikantaa, ja nykyäänkin selkälokkeja joutuu helposti uhriksi rauhoittamattomia harmaa- ja merilokkeja ammuttaessa. Vesillä liikkujien varomattomuus tuhoaa usein selkälokin pesinnät: ihmisen ajaessa emot pois pesimäluodolta munat ja poikaset joutuvat nopeasti parempiin suihin.

 

Lisätietoa selkälokista:

• Below, A., Lehikoinen, A., Mikkola-Roos, M., Kurvinen, L. & Laaksonen, T. 2019: Saaristolintukantojen kehitys vuosina 1980–2018. – Linnut-vuosikirja 2018: 56–67.
• Hario, M. 2014: Vuoden lintu -kartoituksen tulokset 2013: katsaus selkälokkikantojen muutoksiin 2003–2013 Suomen eri osissa. – Linnut-vuosikirja 2013: 23–29.