Vuoden lintu 2012: mustakurkku-uikku

Mustakurkku-uikun tiedetään kuuluneen Suomen linnustoon, ja lajin levinneisyyden kattaneen suuren osan maatamme jo 1800-luvulla. Lajin uskotaan taantuneen 1960-luvulta alkaen. Erityisen selvää taantuminen on ollut mustakurkku-uikun perinteisessä elinympäristössä sisämaan lintujärvillä. Samalla lajin levinneisyys on kuitenkin laajentunut toisaalta pohjoiseen ja toisaalta merialueille.

Taantuman myötä luokiteltu vaarantuneeksi

1980-luvun lopussa mustakurkku-uikkukanta arvioitiin noin 4 000 parin suuruiseksi, mutta vuoden 2010 arvio oli enää 1 200–1 700 paria. Luonnontieteellisen keskusmuseon vesilintulaskenta-aineistot osoittavat kannan pudonneen alle kolmannekseen seurantajaksolla 1986–2012. Merialueilla mahdollisesti tapahtunut kannankasvu ei kuitenkaan näy tässä aineistoissa. Uusimmassa uhanalaisuusarviossa mustakurkku-uikku luokiteltiin jyrkän vähenemisen perusteella vaarantuneeksi lajiksi.

Pesimäpaikkoja etsittiin vaihtelevalla innolla

Vuoden 2012 kartoituksissa tavoitteena oli tarkastaa tunnetut pesimäpaikat ja etsiä karttatarkastelun perusteella myös uusia, potentiaalisia pesimäpaikkoja. Kartoitusten tehokkuudessa oli suurta alueellista vaihtelua. Erityisen tehokkaasti lajiin paneuduttiin esimerkiksi Rauman seudulla ja Raaseporin alueella. Mustakurkku-uikut inventoitiin kattavasti myös Turun seudulla, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Monin paikoin jäätiin kuitenkin Tiiraan ilmoitettujen hajahavaintojen varaan.

Tässä raportissa esitetään mustakurkku-uikun alueittaiset reviirimäärät elinympäristöittäin vuonna 2012. Reviiriksi on tulkittu sopivalla pesimäpaikalla pesimäaikaan havaittu lintu, mikä ei ole sama asia kuin todettu pesivien parien määrä. Jälkimmäisiä lukuja saatiin vain muutamilta alueilta. Lisäksi reviirit on jaoteltu karkeasti elinympäristöittäin: luokat ovat merialueet, rehevät järvet ja järvenlahdet, metsä- ja suorantaiset lammet, avosuot ja tekolammet.

Yli puolet reviireistä merialueilla

Mustakurkku-uikkuja havaittiin vuoden 2012 kartoituksissa 1 395 reviirillä. Yli puolet linnuista (712 reviiriä) asusteli merenlahdilla ja saaristossa. Sisämaan havaintojen jakauma on mielenkiintoinen: 40 prosenttia (268 paria) sisämaan mustakurkku-uikuista tavattiin erityyppisillä tekolammikoilla. Rehevillä järvillä ja järvenlahdilla pesi noin 27 prosenttia sisämaan linnuista, ja saman verran kannasta elää pienillä metsä- ja suorantaisilla lammilla. Avosoilta ilmoitettiin neljä prosenttia sisämaan reviireistä.

Lounaassa vahva kanta, sisämaan lintujärvet autioituvat

Suomen mustakurkku-uikkukannan painopiste on siirtynyt selvästi lounaaseen. Yksinomaan Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen alueen kattavissa kartoituksissa löydettiin 423 reviiriä ja pesimäkannan suuruudeksi arvioitiin 700 paria. Ahvenanmaan kanta on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin Tiiraan ilmoitetut 112 reviiriä. Huomattava määrä reviireistä löydettiin merialueilta myös Pohjanlahden rannikolta. Sen sijaan Suomenlahdella mustakurkku-uikku on saaristolintuna toistaiseksi selvästi harvinaisempi.

Sisämaasta mustakurkku-uikkuja löydettiin paikoin huolestuttavan vähän. Esimerkiksi Hämeessä laji näyttää käyneen todella vähälukuiseksi. Sen sijaan hyvin tutkitusta Keski-Suomesta raportoitiin 60 reviiriä, joista puolet kala-altailta. Karjalan ja Savon kohteet kärsivät ilmeisen heikosta havainnoinnista, mutta lajin voimakkaasta taantumasta sisämaan lintujärvillä ei ole epäilystä. Pohjois-Suomesta havaintoja kertyi pohjoisinta Lappia myöten, mutta laji on siellä kuitenkin hyvin harvalukuinen.

Kanta oletettua suurempi, tilanne silti huolestuttava

Vuoden lintu -hanke vahvisti käsitystä, että mustakurkku-uikku taantuu huolestuttavasti sisämaassa, mutta yleistyy samalla saaristossa. Suomen kannasta vähintään puolet elää nykyään mereisessä ympäristössä. Viimeisin julkaistu mustakurkku-uikun kannanarvio on vuoden 2012 tulosten perusteella ilman muuta aliarvio. Mustakurkku-uikkuja voisi olettaa pesivän maassamme tällä hetkellä 2 500–3 000 paria.

Mustakurkku-uikku ei ole vähentynyt Suomessa niin voimakkaasti kuin vesilintulaskennat tai lintuatlaksen kannanarviot osoittavat, vaan esiintymisen painopiste ja esiintymispaikat ovat muuttuneet. Tästä huolimatta nykyinen uhanalaisuusluokitus lienee perusteltu. Laji on hävinnyt lukuisilta perinteisiltä elinpaikoiltaan, ja sisämaan kanta sinnittelee liiaksi tilapäisten elinympäristöjen varassa. Tätäkin huolestuttavampaa on, mitä mustakurkku-uikun kannankehitys kertoo lintuvesiemme tilasta.

 

Tarkemmin projektivuoden tulokset on esitetty Linnut-vuosikirjassa 2013:

Toivanen, T. 2014: Vuoden lintu -kartoituksen tulokset 2012: mustakurkku-uikusta on tullut saariston lintu. – Linnut-vuosikirja 2013: 4-9.