Maatalousympäristön linnut

Kuovi. Kuva: Markku Huhta-Koivisto

Suuri osa Euroopasta on maatalousympäristöä. Siinä on viime vuosikymmeninä tapahtunut huomattavia muutoksia maatalouden tehostumisen ja tilakokojen kasvamisen seurauksena. Tämä on vaikuttanut myös lintuihin. Yleisten maatalouslinnut ovat Euroopassa vähentyneet noin 60 prosenttia 1980-luvulta nykypäivään. Suomessa taantuma on ollut noin 40 prosenttia.

Maatalousympäristön linnuston tilanteen parantaminen ja lintukantojen kääntäminen takaisin nousuun on yksi suurimpia linnustonsuojelun ja samalla myös yhteiseurooppalaisen politiikan haasteita. Ilman viljelyä ei ole maatalousympäristöä. Ja ilman maatalousympäristöä on vähän ensisijaisesti maatalousympäristössä viihtyviä lintuja. Myös nykyaikaisessa maataloudessa voidaan huolehtia lintujen hyvinvoinnista. Puutetta on lähinnä poiliittisesta tahdosta ja uskalluksesta.

BirdLife on tuottanut esitteitä siitä, kuinka maatalousympäristön linnut ja kasvit voi ottaa viljelytoiminnassa huomioon.

BirdLife julkaisi yhdessä Natur och Miljön ja Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa kestävän maatalouden tiekartta -vision vuonna 2019.