Bongaa päivä pihalla 6.–7.5.2023

Bongaa päivä pihalla -tapahtuma laajennettiin koko viikonlopun kestäväksi. Tapahtumaan sai osallistua joko lauantaina 6.5. tai sunnuntaina 7.5. Neljännen kerran järjestetyssä tapahtumassa saavutettiin uusi osallistujaennätys: yli 7 000 ihmistä havainnoi noin 4 700 pihalla eri puolilla Suomea. Osallistujat havainnoivat lintuja kotona tai mökillä ja laskivat samalla, kuinka monta lintulajia onnistui näkemään tai kuulemaan pihasta vuorokauden sisällä.

Tapahtumaa edelsi kolea viikko. Hyönteissyöjälintuja kuten kirjosieppoja ja haarapääskyjä oli saapunut selvästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Käkiä kuultiin vain runsaalla sadalla pihalla. Pajulintuja ilmoitettiin kuitenkin viimevuotiseen tapaan noin joka kymmenennellä pihalla.

Pihojen yleisimmät lajit olivat talitiainen, peippo ja sinitiainen. Nämä havaittiin vähintään kolmella pihalla neljästä. Näiden lisäksi mustarastas, räkättirastas, varis, harakka, käpytikka. västäräkki ja sepelkyyhky havaittiin vähintään joka toisessa paikassa. Yhteensä ilmoitettiin havaintoja yli 200 lajista.

 

Havaitut lajit – top 100

 

Keskimäärin pihoissa havaittiin 17,6 lintulajia ja yli 50 paikassa rikottiin 50 lajin raja. Suurin lajimäärä (93) havaittiin Uudessakaupungissa. Lapin kärkitulos (58) syntyi Torniossa.

Bongaa päivä pihalla oli osa kevään suurta lintuviikonloppua, johon kuului myös lauantaina järjestetty lintuharrastajien perinteinen Tornien taisto.

 

Kaikkien pihojen tulokset