Osallistuminen Pihabongaukseen

Pihabongaajat. Kuva: Tero Nordström

Pihabongaus on avoin tapahtuma kaikille linnuista kiinnostuneille!

Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa:

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla kotipihalla tai muussa sopivassa paikassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna joko lauantaina tai sunnuntaina.
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita havaintosi tälle sivulle avattavalla verkkolomakkeella. Ilmoitusaika vuodelta 2025 on päättynyt.
  • Yhdeltä paikalta ilmoitetaan havainnot vain kerran (ei siis esimerkiksi erikseen lauantaina ja sunnuntaina).
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta (päivä ja kellonaika) ja havainnoijien määrä.

Seuraavan kerran pihabongataan 24.–25.1.2026. Tutustu materiaaleihin.

Opettajille: osallistu luokkasi kanssa Pihabongaukseen tapahtumaa edeltävällä viikolla.

På svenska

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Voinko laskea myös linnut, jotka eivät ole pihallani?

Kyllä. Voit laskea ja ilmoittaa kaikki linnut, jotka havaitset tarkkailupaikaltasi – esimerkiksi kauempaa kiikarilla nähdyt tai ylilentävät linnut.

Kelpaavatko äänihavainnot?

Kyllä, mutta laskemisessa pitää olla tarkkana, jos sekä näet että kuulet saman lajin yksilöitä. Merkitse aina suurin yksilömäärä, jonka havaitset samanaikaisesti. Älä arvioi todellista määrää.

Miksi vain tunnin havainnot lasketaan? Lajeja tulisi enemmän, jos laskenta-aika olisi pidempi.

Tunti on sopiva aika, jonka kiireisempikin lintujen ystävä ehtii havainnoida, mutta josta saadaan riittävän kokoinen otos pihalla käyvistä linnuista. Jos havaintoja kerättäisiin vaikka koko päivän ajalta, havainnointiteho vaihtelisi paljon enemmän kuin yhden tunnin aikana. Kun laskenta toistetaan joka vuosi samalla tavalla ja tuloksia vertaillaan vuosien välillä, saadaan luotettavaa tietoa lintukantojen muutoksista.

Voinko ilmoittaa samalta paikalta useiden eri tuntien havainnot?

Pihabongauksen tarkoituksena on kerätä yhden tunnin otos havaintoja. Samalta paikalta ilmoitetaan havainnot vain yhden tunnin ajalta, jotta havainto-aineisto pysyy vertailukelpoisena. Ilmoitettavan tunnin saa kuitenkin valita viikonlopun ajalta vapaasti.

Kannattaako osallistua, jos havaitsee vain pari tavallista lintua, tai jos ei havaitse yhtään lintua tunnin aikana?

Kyllä. Myös lintujen vähyys on arvokas tieto, joka kannattaa ilmoittaa. Havainnot myös tutuista ja tavallisista lajeista ovat tärkeitä, sillä myös niistä tarvitaan havaintoaineistoa. Koskaan ei voi tietää, mikä laji vähenee tai runsastuu tulevaisuudessa, tai mihin muihin kysymyksiin tietoa joskus tarvitaan. Lisäksi osallistumalla olet tietenkin mukana palkintojen arvonnassa.

 

#pihabongaus

Jaa pihabongaustunnelmia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #pihabongaus

 

Palkinnot

Kaikkien Pihabongaukseen 2025 osallistuneiden kesken arvottiin seuraavat palkinnot:

  • 1 kpl yhden viikon mökkimajoituspaketti Ylläksen Yöpuussa (sisältäen rantasaunan) neljälle hengelle: Eija Pennanen (Iisalmi)
  • 5 kpl Linnut-lehden vuosikertoja: Arja Haarala (Oulainen), Mauri Julkunen (Muhos), Tiina Montonen (Lappeenranta), Johan Stoor (Uusikaarlepyy) ja Eila Tauriainen (Kontiolahti)
  • 20 kpl BirdLife-pipoja: Varpu Aalto (Hämeenlinna), Marita Aromaa (Joensuu), Yrjö Haverinen (Imatra), Hillevi Kanth (Hämeenlinna), Mirja Kemiläinen (Jyväskylä), Kimmo Kena (Helsinki), Päivi Kivimäki (Ähtäri), Ismo Kreivi (Rovaniemi), Juho Lappalainen (Kajaani), Pentti Niemi (Jämsä), Leila Rönn (Mustasaari), Harri Salminen (Tampere), Hannele Sillanpää (Janakkala), Yvonne Sillberg (Geta), Sari Sirén (Ilmajoki), Satu Tahlo-Jortikka (Tampere), Tomi Tasala (Vihti), Auli Vasala (Espoo), Satu Vuorikari (Kitee) ja Merja Åkerlind (Lahti)
  • 20 kpl BirdLife-ostoskasseja: Mikko Aalto (Helsinki), Marko Alanen (Virrat), Pirjo Haara (Kuopio), Terhi Hakala (Kurikka), Jukka Harjula (Oulu), Sari Helenius (Hyrynsalmi), Riitta Härmä (Kouvola), Erkki Kaivola (Nurmijärvi), Soile Karttunen (Kontiolahti), Pekka Kostilainen (Kuopio), Eeva Kupari (Uurainen), Anita Lähdemäki (Kauhava), Paavo Markkanen (Jyväskylä), Kristiina Myyrä (Kouvola), Anne Mäkikauppila (Ylivieska), Mervi Pohjanheimo (Helsinki), Teuvo Savolainen (Kuopio), Airi Suorsa (Utajärvi), Pipsa Tasaranta (Hamina) ja Piia Toivanen (Imatra)
  • 20 kpl BirdLifen havaintovihkoja: Vesa Ennevaara (Espoo), Philippe Fayt (Joensuu), Annika Halme (Jyväskylä), Jukka Juntunen (Suomussalmi), Liisa Karjalainen (Säkylä), Eini Kivioja (Merikarvia), Kristiina Koivuvirta (Äänekoski), Merja Komu (Kiuruvesi), Pirkko Kähkönen (Pielavesi), Veikko Kärhi (Salo), Asta Lappalainen (Alavieska), Ari Launonen (Mäntsälä), Bettina Lumme (Naantali), Lea Lyytikäinen (Heinävesi), Tero Mäkinen (Kangasala), Kari Mäntylä (Pori), Heta Paasonen (Lahti), Unto Pulli (Joroinen), Tuija Toivanen (Kaavi) ja Raimo Västilä (Ruovesi)