Tornien taisto 5.5.2012

BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin 19. kerran. Tapahtumaan osallistuttiin 309 lintutornissa ympäri maan. Eniten lajeja (103) havaittiin Virolahden Vilkkilänturalla Lintulahden lintutornissa. Tornikisan voitto meni ensi kertaa muualle kuin länsirannikolle, jossa kehno sää haittasi havainnoijia enemmän kuin Kaakkois-Suomessa.

Ajoin sateisesta ja sumuisesta säästä huolimatta monesta tornista nähtiin aikaisia hyönteissyöjälintuja, kuten tervapääskyjä ja harmaasieppoja. Pääskyjä kierteli parhailla paikoilla sadoittain. Muutolla nähtiin runsaasti liroja, muita vikloja sekä suokukkoja.

Tornien taistossa havaittiin useita pikkuharvinaisuuksia, kuten kymmenkunta arosuohaukkaa sekä pari pussitiaista ja sitruunavästäräkkiä. Harvinaisimmat linnut olivat mustakaulauikku Jalasjärvellä, ruostesorsa Outokummussa, mandariinisorsa Lumijoella sekä palsasirri Lapinjärvellä.

Tornikisaa käytiin toisen kerran samaan aikaan myös Ruotsissa. Siellä tapahtumaan osallistui 47 tornia, ja eniten lajeja (93) havaittiin Öölannin Ottenbyssä.

 

Tulokset torneittain