Euroopan suurin lintutapahtuma kääntää kiikarit taivaalle viikonloppuna
Tulevana viikonloppuna 30.9.–1.10. muuttolintuja seurataan noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Eri puolilla Eurooppaa ja Keski-Aasiaa tapahtumaan osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä.
Suomessa järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikki linnusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Suurin osa muuttolinnuistamme on jo lähtenyt, mutta lokakuun alku tarjoaa vielä runsaasti nähtävää. Itä-Suomeen on saapunut totutusti satojatuhansia valkoposkihanhia, jotka laiduntavat pelloilla ennen kuin jatkavat muuttomatkaansa. Näkyviä muuttajia ovat myös sepelkyyhkyt, rastaat, peipot ja monet haukat. Syys–lokakuun vaihde on myös hyvää aikaa idästä Suomeen saapuville lintuharvinaisuuksille. Taigauunilintuja on tänäkin syksynä nähty paljon.
EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.
Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 1993 lähtien.
Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: vitkindad gås (valkoposkihanhi), ringduva (sepelkyyhky), tajgasångare (taigauunilintu)
LISÄTIETOJA
- EuroBirdwatch-tapahtuma BirdLife Suomen verkkosivuilla
- Viikonlopun retkiä ja tapahtumia
- Lintutilanne Suomessa
tiedottaja Jan Södersved, p. 040 555 5393, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry