BirdLifen Tiira-lintutietopalvelussa 25 miljoonaa lintuhavaintoa

Suokukkoja, Kuva: Petri Vainio

Mediatiedote 1.6.2022

BirdLifen Tiira-lintutietopalvelussa (www.tiira.fi) on nyt yli 25 miljoonaa lintuhavaintoa. Rajapyykki saavutettiin 27.5., kun turkulainen Esko Gustafsson tallensi pari viikkoa aikaisemmin tekemänsä havainnon 70 suokukosta Kaarinan Kuusistonlahdella.

Vuonna 2006 julkaistu Tiira-lintutietopalvelu on kaikille avoin lintutietojärjestelmä, jossa voi pitää omaa lintuhavaintopäiväkirjaa. Gustafsson on käyttänyt palvelua alusta lähtien ja on tallentanut järjestelmään myös vanhoja havaintojaan muun muassa 1960-luvulta. ”Tiiran uusimpia havaintoja selaamalla saa erinomaisen kuvan lintutilanteesta, ja sen perusteella voi myös suunnitella omia retkiään”, Gustafsson vinkkaa.

Tiira tuottaa linnuista kiinnostuneille ajankohtaista lintutietoa, ja Tiiran havainnoilla on tärkeä merkitys lintutiedon kartuttamisessa ja linnustonsuojelutyössä. Tiiraan tallennetut havainnot kertovat esimerkiksi muuton ajoittumisen vuosittaisesta vaihtelusta ja linnuille tärkeimpien muuttoreittien sekä levähdys- ja pesimäalueiden sijainnista. Palvelu toimii myös tärkeänä vanhojen lintuhavaintojen arkistointijärjestelmänä, johon lintuharrastajat tallentavat vanhoja havaintovihkoja ja -arkistoja. Vanhimmat havainnot ovat 1700-luvulta, ja vähintään 50 vuotta vanhoja havaintoja on palvelussa yli 350 000.

Kymmenen miljoonan havainnon raja rikkoutui kahdeksan vuotta sitten ja 20 miljoonan havainnon raja tammikuussa 2020. Viime vuonna järjestelmään kirjattiin yli kaksi miljoona lintuhavaintoa. Parhaina päivinä palveluun kirjataan yli 10 000 havaintoa. Tiirassa on yli 40 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli 200 000 havaintoihin liitettyä kuva-, ääni- tai videotallennetta.

 

LISÄTIETOJA

suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, p. 010 406 6205, teemu.lehtiniemi(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Esko Gustafsson, p. 050 339 9159, eskogustafsson(at)dnainternet.net