BirdLifen kultainen ansiomerkki Harri Högmanderille

BirdLifen kultaisella ansiomerkillä palkittu Harri Högmander

Mediatiedote 20.10.2024

BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin jyväskyläläiselle Harri Högmanderille pitkästä ja monipuolisesta lintuharrastuksen hyväksi tehdystä työstä. Ansiomerkki luovutettiin eilen BirdLife Keski-Suomen 50-vuotisjuhlassa Jyväskylässä.

 

Jyväskylän yliopistossa tilastotieteen lehtorina työskentelevä Harri Högmander on toiminut aktiivisesti lintuharrastuksen ja -tutkimuksen parissa yli 40 vuoden ajan. Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen (nyk. BirdLife Keski-Suomi) hallituksessa hän on ollut yhteensä 16 vuotta, joista kahdeksan puheenjohtajana. Hallitustyön lisäksi Högmander on toiminut yhdistyksessä muun muassa tiedottajana ja aluerariteettikomitean jäsenenä.

BirdLife Suomen hallituksessa Högmander on toiminut kaksi vuotta ja edustajiston puheenjohtajana kuusi vuotta. Maailman lintujen suomenkielistä nimistöä ylläpitävän BirdLifen nimistötoimikunnan jäsenenä hän on ollut vuodesta 2004 ja puheenjohtajana vuodesta 2012.

Högmander oli 1980-luvulla vastuussa toisen valtakunnallisen, pesimälintujen levinneisyyttä kartoittavan lintuatlaksen toteutuksesta Keski-Suomessa, ja seuraavalla vuosikymmenellä hän vastasi yhdistyksen omasta atlastutkimuksesta. Paikallisen linnuston tutkimus on jatkunut Jyväskylän Kypärämäen-Köhniön kaupunginosan pesimälinnuston ja Suur-Halssilan talvilinnuston monivuotisissa selvityksissä, jotka ovat tuottaneet arvokasta tietoa alueen linnuston muutoksista.

Aktiivisena kirjoittajana Högmander on tuottanut yli 80 artikkelia Keski-Suomen linnut -lehteen ja toiminut lehden päätoimittajana vuosina 2002–2010. Lisäksi hän oli mukana toimittamassa maakunnan linnustoa kattavasti esittelevää Keski-Suomen linnusto -kirjaa vuonna 1992. Hän on pitkään avustanut paikallislehtien luontopalstoja ja muita tiedotusvälineitä tavoittaen laajan yleisön. Lintukursseja hän on pitänyt jo 1990- ja 2000-luvuilla ja opastanut kymmenillä linturetkillä.

BirdLife Suomen kultainen ansiomerkki voidaan antaa valtakunnallisesti tai kansainvälisesti poikkeuksellisen menestyksellisestä sekä hyvin pitkäaikaisesta, yli 25 vuotta jatkuneesta toiminnasta lintuharrastuksen, -tutkimuksen tai -suojelun edistämiseksi.

Samassa tilaisuudessa luovutettiin BirdLife Suomen hopeinen ansiomerkki viidelle muulle keskisuomalaiselle lintuharrastajalle: Jarmo Jokiselle, Kristiina Nyholmille, Tuomo Pihlajalle, Reima Välivaaralle ja Sami Ylistölle.

 

VALOKUVA Harri Högmanderista vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä

 

LISÄTIETOJA

Harri Högmander, p. 040 566 4211, hhogmander(at)gmail.com

Ossi Nokelainen, p. 040 865 7053, ossi.nokelainen(at)gmail.com
puheenjohtaja, BirdLife Keski-Suomi